Kihlakunnantuomari, vanhemmat ja kaikki muutkin tulivat sisään näyttämölle, — ja nimismiehen renki seisoi siinä sidottuna vilkuillen ympärilleen, — ja paimenpoika, joka juuri oli nähnyt rengin yön aikaan hiipien vievän postisäkin Endren taloon!
"Nyt he varmaankin ovat jo aikaa sitten menneet naimisiin", — laski
Kielsberg leikkiä, — "ja ovat hirmuisen onnellisia!"
Maisa heitti päätään taaksepäin, häntä ei lainkaan haluttanut antaa tehdä pilaa itsestään.
"Niin, niin, siinä nyt näette, neiti Jons — tulitte kuitenkin ulos siitä ovesta, josta ette luullut tulevanne."
Oh, oli hän ennenkin nähnyt näytelmäkappaleita, huomautti Maisa lyhyesti. Äänen sävy oli loukkaantunut.
"Niin, olisinpa todentotta antanut paljon, jos olisin voinut päästä ulos jommastakummasta noista ovista."
Maisan kasvot saivat omituisen ilmeen. Kielsberg tarkoitti varmaankin, että hänenlaiselleen näytelmä oli kyllin hyvä.
"Mutta onhan teillä ollut hauska?" kysyi Kielsberg innokkaasti.
"On kyllä, — ja monet kiitokset piletistä… Mutta nyt täytyy minun sanoa hyvästit; pitää kiiruhtaa; huomenaamulla aikaisin alkaa jälleen työ Tranemeilla."
"Mutta kuulkaas, eiköhän meillä ole sama matka."