Tuntui niin oudolta tänään kuulla puhuttavan rakkaudesta. Hänen ajatuksensa olivat vielä eilisillan kappaleessa ja kohta toisensa perästä palasi hänen mieleensä. Hänen täytyi saada puhua jonkun kanssa siitä:
"Voitteko uskoa, Arna-neiti, että olin eilen illalla teatterissa katsomassa 'Kosintaa'", kertoi hän.
"Vai niin, Gunlaugia!" nyökkäsi Arna — "me näimme sen jo perjantaina."
"Niin Gunlaugia. Aluksi näytti se pelkältä ilveilyltä, mutta lopulta se oli varsin vakava."
"Eniten itkin heidän sanoessaan toisilleen jäähyväisiä vankilassa", uskoi Arna.
"Varmaan on joskus elämässäkin voinut käydä samalla tapaa."
"Niin —, olen varma siitä. Kunhan vain…"
"Äiti", — nauroi Signe ruokasalissa, "nyt tuolla toisessa huoneessa istutaan kaikessa ystävyydessä ja keskustellaan 'Kosinnasta' ja ollaan niin yksimielisiä, että se on vallan liikuttavaa."
"Niinpä niin, todentotta, se on hauskin kappale, minkä olen tänä talvena nähnyt."
"Anton nimitti sitä kehnoksi ryövärikappaleeksi, joka sopii vain kolmannen rivin yleisölle, ja niin se onkin."