Kielsberg oli kovin kysellyt rouvaa; kaikkein ilkeintä asiassa oli, että tuo kirjoitus oli ollut luettavana heidän hyvässä, vanhassa lehdessään, sanoi hän. Niin, saattoikohan olla toista samanlaista ihmistä tässä maailmassa…
Lauantai-iltana oli myöskin Signen leninki valmiina ja Maisa oli juuri koettamassa sitä tämän ylle, kun Anton tuli sisään ja alkoi lukea ääneen heille kaikille iltalehteä:
"Keskiviikkona pelästytti eräs mies hyvää kaupunkiamme ilmoittamalla, että täällä olisi suuri puolue, joka on kovasti paheksunut sitä, että 'Kosinta' on otettu esitettäväksi kaupungin teatterissa. Me ryhdyimme heti tutkimaan asiata ja voimme sanoa, että olemme rehellisesti kykymme mukaan nuuskineet uutisia saadaksemme tietoomme sellaista, mikä vivahtaisi siihen, että tuollaisen yleisen vastustuksen myrsky on nousemassa. Mutta ei sinnepäinkään, aivan hiljaista kaikkialla, — ei edes mitään vastakkaista tuulenpuuskaa voi havaita. — Hiukan banaali farssi — siitä ovat kaikki yksimielisiä! Tuo arvostelija, joka toitotti niin mahtavasti sotatorveen, muistuttaa mielestämme pukkia, jonka tekee mieli puskea, mutta joka kaipaa sopivaa esinettä harjoitellakseen —"
"Kas niin, nyt on kaikki lopussa…" ajatteli Maisa, joka aivan alkoi vavista koetuksen kestäessä…
"Tiesinhän, että jotakin vastattaisiin sellaiseen yltiöpäiseen kirjoitukseen" — pääsi rouvalta, jonka puoliavoimet silmät loistivat; hän ei hetkeksikään keskeyttänyt Signen leningin tarkastelua.
"No, hän saa nenälleen!" ylpeili Anton, — "hän pitää kyllä varansa seuraavalla kerralla."
"Näetkös nyt, hyvä Arnaseni", puuttui Signe puheeseen katsoen pienillä silmillään tarkkaavasti peiliin, "siinä sanotaan nimenomaan kaikkien olevan yksimielisiä siitä, että se on banaali farssi."
"Ei, niin siinä ei ole, hiukan banaali on siinä vain."
"Tuo kirjoitushan on niin ylimielinen", huomautti neiti Rask, — "lopultakin käy selville, kuka on sivistynyt."
"Se on hirveän — hirveän hyvä kirjoitus", huudahti Anton. "Nythän hänestä olemme päässeet ja sen hän on varsin hyvin ansainnut!" —