"Niin — sinä et saa neuloa minulle, kun tulen suureksi, Maisa! — Kaikki sanovat, että sinua hemmotellaan liiaksi, ja että purat usein pahan tuulesi toisiin kesken kaiken."
"Entäpä jos teidän itsenne joskus olisi pakko tällä tavoin istua ja neuloa, Lizzy-neiti?"
"Minun, ha, ha — — isäni on kuninkaallinen toimistopäällikkö — — Sitäpaitsi, niin" — — hän pudisti tuottavasti tuuheita, vaaleita kiharoitaan. — — "Miksi et ole mennyt naimisiin, Maisa? — Ethän nyt suorastaan ole rumakaan —"
"Eipä tosiaan ole ketään, joka tahtoisi ottaa tällaisen köyhän raukan…"
"Hänenhän pitäisi olla rikas, tietysti… Eikö kukaan koskaan ole kosinut teitä, Maisa?"
Maisa nauroi. — "Oh, ei missään tapauksessa kukaan, josta minä olisin välittänyt —"
"Mitä hän sanoi sinulle? — Polvistuiko hän? Oi, sano, Maisa!"
"Sen saatte kuulla, neiti, kunhan ensin olette päässyt ripille."
"Pyh" — hän nakkasi niskojaan ja pitkiin, hienoihin kasvoihin tuli salaperäinen ilme, — "etkö luule minun sitten tietävän mitään!"
"Onko äiti sisällä, Lizzy?" kysyi Fina keittiönovelta. Ei milloinkaan ollut. Maisa nähnyt sitä ihmistä kelvollisesti puettuna, — hän oli aina yhtä likainen ja huolimaton. "Sano, että päällystakkiliikkeen mies on jälleen täällä laskuineen… Rakas, hyvä Lizzy, kiiruhda, maitovellini palaa pohjaan keittiössä."