"Enkös löytänyt sitä keskeltä hyytynyttä vasikanviilokkikastiketta, joka minun piti keittää huomiseksi!"
"Miten hullunkurista!"…
"Se oli kaikessa rauhassa kastikkeessa, sillaikaa kun me etsimme ja etsimme…"
"Tiesinhän, että se löytyisi jälleen", — sanoi rouva varmana asiasta.
"Pyh, — luulenpa, että Fina itse on ottanut sillä itselleen palasen viilokkia ja unohtanut sen siihen, — sillä siinähän oli lusikka meidän syödessämme sitä", — huusi Lizzy sohvalta.
Maisaakin huvitti asia. — Oikeastaan pitäisi kaapata mukaansa sekä kangasta että vuoria ja silkkiä ja lankoja… täällähän kuitenkin joutui aina epäilyksen alaiseksi!… Kun hän talvella neuloi täällä, oli suuri touhu silkkirullasta, jonka Ovidia aivan varmasti sanoi asettaneensa Maisan pöydälle ja jonka hän sitten löysi jälleen toisen leninkinsä taskusta. Hän oli ottanut sen yltään ja ripustanut kaappiin. — — —
* * * * *
Maisa lepäsi tarpeekseen sunnuntai-aamuna, siksi kunnes leipämummo oli käynyt talossa ja matami Dörum oli lähettänyt kuuromykkä Dorthean tuomaan ruisleipää. Kahvi oli kiehumassa uunissa hänen peseytyessään ja kammatessaan sekä oman tukkansa että Dorthean tukan.
Kuuromykkä iloitsi aina saadessaan sunnuntaiaamuisin olla hetken aikaa Maisan luona ja auttaa häntä jollakin tavoin: harjata ja puhdistaa hänen hameenhelmojaan, kiilloittaa kenkiä, lakaista lattiata ja siivota huonetta, tai vain katsella, kun Maisa parsi ja korjaili; — oli aina aivan yllinkyllin sellaista työtä pyhäpäiviksi…
Martha Mo ei pessyt hyvin…