Ellingin silmät loistivat, — varmastikaan ei hän ollut niitä, jotka antautuivat ensimäisestä iskusta…
Dörumin peukalo hieroi vaivaloisesti kortin toisensa perästä rasvaisesta korttipakasta. — "Niitä pitänee hiukan auttaa", — hän meni ja otti tuhkaa uunista ja sirotti niiden väliin… "Kas niin, nyt se käy —"
Nyrkit paukkuivat pöytään. — "Valtti!… Patasotamies… Satayksi!…"
Siellä pelattiin intohimoisesti, mutta kiirehtimättä.
"Kaksi mestaria yhtä kisälliä vastaan!" — ärsytti Maisa Ellingiä.
"Ei varmaankaan kestä kauan ennenkuin hänestäkin tulee mestari", vastasi Dörumin matami, joka tuli sisään tuoden kahvia…
Viiden aikaan kiitti Maisa puolestaan, hän tahtoi mennä hetkeksi kävelemään; — hän oli nyt varma Ellingistä, joka oli syventynyt kortteihin. — — —
— No, aurinko oli paistanut aimo tavalla kaduille tänään, oli kuivaa pitkät matkat katukäytävillä ja keskellä katua myöskin…
Tuonne kivitalon seinälle oli liimattu teatteri-ilmoitus; mutta hän ei tahtonut seisoa tarkastamassa sitä leipuri Bergin tai Sundbyn ikkunoitten näkyvissä; Kielsbergkin saattaisi kesken kaiken tulla portista.
Maisan täytyi tehdä aivan samoin kuin tämänkin, pitää varansa, jotta pääsi puikahtamaan aivan ikkunoitten alitse seinän viertä myöten, niin ettei Sundbyn neiti Tönsetin pistäisi päähän tulla kävelemään hänen kanssaan.