Anton Tranem siinä oli. Mutta ääni kuulosti niin kummalliselta, että
Maisa lyhyesti vastasi tervehdykseen ja kiiruhti pois.
Vähän sen jälkeen meni hän viistoon yli kadun toiselle puolen. — Tuon ilkimyksen käytös suututti häntä.
Maisa kiiruhti poispäin. Parasta mennä kotiin ja panna maata.
Tavallisesti hän viikolla iloitsi suuresti seuraavasta pyhäpäivästä; — mutta oikeastaan ei hänellä ollut koskaan mitään hauskaa sunnuntaisin; arkipäivät olivat miltei paremmat, niin paljon kuin pitikin rehkiä ja ponnistella.
Mutta olisihan hän kenties voinut olla teatterissa tänä iltana, jos vain olisi tahtonut.
— Olipa hyvä, että Elling oli poissa Maisan tullessa kotiin. Dörumit istuivat nyt yksinään ja söivät lampunvalossa illallistaan.
Maisan piti juuri pistää päänsä ovesta sisään ilmoittaakseen tulleensa kotiin, kun Dörumin matami tuli häntä vastaan joku vaatekappale käsivarrellaan…
Rouva Thorsenin Tilla oli käynyt siellä tunti sitten tuoden tämän päällystakin, — ylioppilas oli käskenyt tätä pyytämään ystävällisesti, että ompelijatar korjaisi sitä. — Vuori oli kokonaan irtaantunut toisesta hihasta. Mutta ylioppilaan täytyisi saada se takaisin aamulla varhain, hänen piti mennä sairashuoneelle, — ehkä Tilla saisi hakea sen ennen sitä. — Tillan piti pyytää oikein kauniisti, sillä ylioppilas tiesi kyllä, ettei neiti Jons tavallisesti tehnyt sellaisia töitä, mutta hän oli joutunut niin ymmälle takkinsa suhteen…
"Sellaiset poikaparat, jotka asuvat täällä kaupungissa vuokralla, kuluttavat suorastaan vaatteensa repaleiksi. Heillä ei ole ketään, joka huolehtisi niistä!" — sanoi Dörumin matami myötätunnolla. — "Heille on kyllä varmaankin aina korjattu kaikki kotona."
Maisa piti päällystakkia kädessään ja käänsi sitä päivänvaloa kohti; — hän koetti parhaansa mukaan salata Dörumin matamilta iloaan.