Ja Schulteiss kävi ja nuuski postin ja kaikki mitä Minka kirjoitti; ja hänen täytyi nyt alentua ottamaan Berthea uskotukseen…
"Nähkääs Berthea", sanoi hän salaperäisesti, — "sisarenne ei ole mikään negatiivinen maahan repivä personallisuus. Hän on jotain positiivista, — voimalähde —. Sointua ja virettä, runsautta ja tarmoa saa kaikki, mihin hän vaan maneetin tavoin koskee, — ehe, — sula vastakohta sahan rouva Theklalle — —. Ennen vetivät häntä muut, — nyt hän kohoo ja kehittää voimansa… Nyt hän nousee, ylenee synnynnäisen luonteensa kautta heidän ylitsensä… Nyt hän panee muiden voimat toimintaan, — soittelee niitä joka nappulasta kuin pianoa. — Hän ei enää antaudu kenellekään, — vaan inspireeraa, saa heidät vaan kaikki väräjämään, kehittymään täysiäänisiksi kunkin oman luonteensa mukaan — —. Se on hänen ylevä kutsumuksensa, minä tiedän sen, — kuullut sen häneltä itseltään… Mutta hän ei antaudu kenellekään, — se se on parasta — se on pääasia… Eikö totta, neiti Berthea", — kysyi hän äkkiä rukoilevana, — "mutta itse hän ei antaudu kenellekään, — ettekö usko tekin niin, — ettekö usko tekin niin?"… hän koetti arvata Berthean silmistä — "Siihen on hän liian ylevä", — lausui Schulteiss sitten ratkaisevasti ja kääntyi kantapäällään, —
* * * * *
Ei ollut enää kuin pari päivää yleiskokoukseen, joka piti pidettämän lauvantaina.
Tohtori Baarvig kieltämättä oli melko lailla jännityksessä, — hän oli tuntevinaan, että ilma oli täynnä kovaa sotaa… Tosin hän ei koskaan puuttunut senkaltaisiin asioihin, oli periaatteellisesti lääkäri eikä mitään muuta kuin lääkäri taloissa käydessään, — eikä muutoin kovin suuresti harrastanut uutisjuoruja. — Mutta hän olisi tehnyt sydämestään rosvojen pesän, — ellei hän tällä kertaa olisi ollut mukana… Eikä tosiaan ainoastaan Kjelin vuoksi. — Nuo vanhat peruukit olivat tosiaan kelpo sysäyksen tarpeessa, niin että puuteri tupsahtaisi… Kielsivät melkein kokonaan piirin säästörahat vasta raivatuilta liikeurilta, — pakottivat liikemiehiä lainaamaan muualta korkeampaa korkoa vastaan… Hän aikoi taipua siihen mielipiteeseen, että täällä kyllä kaivattiin Kjelin moista miestä kääntämään säästöpankin peräsimen toisaalle — —. Mutta se sikseen…
Hän teki Herra tiesi kuinka monennen kerran näinä päivinä lattialla käänteen pysähtyen tuohon samaan loppuajatukseen, kun Kjel tuli sisään kalpeana ja hätäisenä. Hän heittäytyi tuolille, jäi siihen äänettömänä istumaan ja tuijotti.
"Onko hullusti säästöpankin laita?" — kysyi tohtori terävästi.
Kjel istui mykkänä.
"Jaa-a, ei pidä liian helposti luottaa siihen, että kaikki onnistuu."
Kjel pudisti päätään, niin että tohtori ymmärsi arvaavansa turhaan… "En minä sano, että asiat ovat hyvinkään päin", — puhkesi Kjel puhumaan. — "Piru itse on päässyt irti… Kaikki järjestyksessä — ehdoton äänten enemmistö —. Se asia oli niin varma, että se oli niin sanoakseni taskussani aina tähän iltapäivään asti, jolloin sain tämän kirjeen. Arne Bergersen ei tahdo uudistaa, — ei tahdo ruveta enempiin sitoumuksiin metsäyhtiön edestä… Hän suorastaan asettaa tuolin ovemme eteen, vaatii suoritusta ja tahtoo päästä koko liikkeestä, peruuttaa takuunsa. Ja ellen nyt heti saa hänen sijaansa maksukykyistä nimeä, niin olemme lauvantaina velallisia, jotka emme ole täyttäneet sitoumuksiamme säästöpankkiin. Pankki on myöntänyt rahat sitä takuuta vastaan, — kaikkien meidän yhdentoista nimiä vastaan — Ja sitten, — hyvästi herra tirehtöri —. Ei kunnolla käy päinsä edes esittää minua siksi. Se on vasta halpamaista. Juuri edellisinä päivinä, niin ettei minulla olisi aikaa hankkia uutta nimeä… Niin häpeämättömästi suunniteltu, sillä hän kyllä tietää, että jos minä lähden matkaan värväämään uutta takaajaa, niin on siitä vaan seurauksena, että metsäyhtiön rahaluotto tulee keskustelun alaiseksi… Jos se olisi tapahtunut edes seuraavana päivänä, niin olisin siinä paikassa saanut vaikka kolme hänen sijaansa. Mutta juuri nyt" — — Kjel tuijotti synkkänä lattiaan.