"Eikä vaaraa ole minkäänlaista — — luotettavat ja hyvät asiat kaikin puolin… tulevana vuonna viidenkymmenen prosentin voitto, ja sekin niukasti laskien — Siinä seisovat takaajina yksi kaikkien ja kaikki yhden edestä, yksitoista miestä — —. Niin, mutta eihän tässä ole muuta neuvoa, täytyy luopua taistelusta, — vaikka se onkin raskasta", — huokasi hän… "Yksi yleiseen pitäjällä tunnettu nimi riittäisi — — Jos minulla vaan olisi se paperissa maanantaihin tai tiistaihin asti, niin sitten hän jälleen pääsisi siitä irti", — huudahti Kjel; — "mutta nyt — Niin niin, tappio on tappio — —. Täytyy lähteä, kaikesta huolimatta, heti matkaan uutta nimeä kerjäämään, — ja tirehtörin paikka saa mennä minun nokkani ohi —"
Iltahämärässä ei vähään aikaan vaihdettu sanaa, tohtori käveli edes takaisin ja jäi ikkunan luo seisomaan… "Niin, on se raskasta, Kjel, — minä myönnän sen."
Kjel otti taskustaan nenäliinan ja kuivasi silmiään, niisti nenäänsä…
"Kuules, Kjel", — sanoi tohtori matalalla äänellä, — "sinä et koskaan pidä minulle antamaasi sanaa." — "Tiedäthän sinä hyvästi, isä — että jos tiukka tulee, niin — Voisiko minun nimeni selvittää tämän asian?"
"Paljon vähempikin", — huudahti Kjel, — "kunhan vaan olisi nimi, joka pitäjällä tunnetaan". —
"Tahdotko antaa minulle pojan sanasi — ettet minua sekoita mihinkään — —. Annatko minulle rehellisen sanasi, että olen paperista vapaa maanantaina tai tiistaina — mieluimmin maanantaina, — niin saat siihen minun nimeni… Saat siihen nimeni, poikani — jotta pääset tirehtoriksi nyt, kun asia on sinulle niin paljon arvoinen."
Kjel niisti nenäänsä… "Koska sinä tarjoot sitä, isä… Siinä teet oikein kauniisti… Minä en unhota sitä koskaan!" — "Mutta älkäämme sanoko siitä äidille mitään — ei mitään äidille, Kjel… Hän, hän, hän, hän hermostuisi siitä liaksi — — Tuo tänne paperi, niin on se tehty — minä saattaisin ehkä ruveta katumaan", — sanoi hän hätäisesti.
IX,
Syyskuun päivä oli tyven ja kirkas, lehdet olivat varisseet, mutta vielä näkyi siellä täällä keltainen koivu tahi veripunainen haapa alhaalla virran rannalla, ja virta juoksi kiiltävin peilipinnoin talojen ohi… Maantieltä kuului iltapäivällä pyöräin jyrinää, joka kajahteli mäkilöistä. Kjel tuli. Hän nakkasi ohjakset renkipojalle ja riensi isänsä luo.
"Tämä nyt on neljäs sana, jonka olet minulle lähettänyt —. Sahalla saattaa väki alkaa vähitellen uskoa, että nyt on mitä hyvänsä tapahtumassa. Tiedänhän minä hyvästi, että se on tuo nimesi, jota sinä nyt tahdot takaisin, — tuossa paikassa… ja sinä saat sen takaisin. Mutta älä nyt vaadi enempää kuin ihminen voi" — "Enempää kuin ihminen voi", — pauhasi tohtori, — "eikö nyt ole kulunut kaksi kuukautta siitä päivästä, jolloin minun piti saada hyvä nimeni takaisin, — kaksi kuukautta, joista jokainen päivä on ollut minulle kidutusta, Kjel! — jokainen päivä, sanon minä" — — "Mutta isä, etkö voi kuulla", huuti Kjel. — "En, minä en tahdo kuulla, minä tahdon nimeni takaisin… Niin, kahteen kuukauteen en ole voinut ajaa ulos pitäjälle ainoanakaan päivänä ajattelematta, että nyt tietää yksi ja toinen jo tohtori Baarvigin luiskahtaneen metsäkeinotteluihin, — antaneen nimensä kauppoihin, jotka nousevat parikymmentä kertaa hänen varainsa yli."