"Niin aina, ja vaara pyörii, että hän sillä ansaitsee ennen ensi vuotta parituhatta." — "Suu kiinni, Kjel — kuuletko, — suu kiinni, taikka jumaliste" — hän kohotti kättään. "En ainoanakaan päivänä niistä kuudestakymmenestä ja kolmesta, — minä olen pitänyt lukua päivistä ja öistä myös, — ole voinut katsoa äitiäsi silmiin — Minä kartan häntä. Me, jotka olemme eläneet yhdessä kuin lasihuoneessa kolmekymmentäneljä vuotta. — Minä sanon sinulle, — tänne nimeni, poika"… Tohtori astui askeleen ja ojensi kouransa ikäänkuin tarttuakseen häneen kauluksesta kiinni —
"Elä nyt hiidessä", — huudahti Kjel ja työnsi tuolin eteensä. — "Sinähän olet hullu, kun et viitsi kuulla… Minä vakuutan sinulle, että saat nimesi takaisin. Siitähän juuri minä olen nyt ollut huolta pitämässä. Niin että kerrankin pääsen tästä surkeudesta — ja kaikista noista typeristä sananlähetyksistä." — "Milloin, milloin milloin, — milloin saan?" — "Ethän sinä viitsi kuulla, ehkä on parempi, että lähden kotiin ja kirjoitan sinulle kirjeen." — "Älä loruele — sano paikalla!" — "En hitto vieköön ole mokomaa nähnyt. — Tässä minä tulen semmoisten tulosten kanssa, että… taskuni on niin sanoakseni täynnä hyviä kuulumisia, niin hyviä, etten koskaan olisi uskaltanut toivoa, enkä ajatellakaan, — ja sitten sinä: — Pois nimi, — irti nimi! Saan kiittää onneani, ettet minua litistä seinään —. Voinko minä sille, että tuo pieni hyvä nimesi, niinkuin on tapasi sanoa, istuu kiinni kuin liisteröitynä. Jos sinua pidettäisiin huonommassa arvossa, niin varmaan olisit pian irti, — sillä ei juuri ole hauskaa olla sinun kanssasi tekemisissä"…
"No no no no, — no siis" —
"Niin, minä tulen sinulle ilmoittamaan, että metsäyhtiö tänään on ostanut loput Mustasta metsästä, — sillä tavalla että omistajat ovat suostuneet meidän kanssamme jakamaan tasan sekä voiton että tappion, — ja, ennen kaikkea, — kaikki tulee sahattavaksi minun sahassani. — — Yhtiötä on siis laajennettu, voitto on kerrassaan arvaamaton, — mitä minuun tulee, niin on lasku sangen yksinkertainen: — Kun edellisestä osasta sain niin ja niin paljon sahausta vuodessa, niin mitä antaakaan tämä osa, joka on suurempi, johon varsinainen hyötymetsä kuuluu. — Ja mitä sinuun tulee, niin merkitsee se, että nyt on niitä, jotka kilvan pyrkivät lunastamaan irti nimesi, heti kun paperit ovat valmiina… Eivät suoraan sanoen soisi sinulle voittoa; — kysymys vaan, eikö minun pitäisi käyttää tilaisuutta tinkiäkseni sinulle vähän maksua luovutuksesta." — "Ei, — ei äyriäkään, — ei äyriäkään, Kjel — minä ehdottomasti vaadin, että asia on hiljaisuudessa suoritettava, — nimeni vaan irti. Ennen en saa rauhaa. — Sinä päivänä; jolloin saan sen takaisin, tulee isästäsi jälleen toinen ihminen. Jumalan tähden, Kjel, kuinka saatoit sinä sekoittaa minut näihin asioihin, jotka ovat niin kokonaan sen ulkopuolella, mihin minä tahdon kuulua." — "Kaikki varmaan voitanee järjestää ensi viikon kuluessa", — lausui Kjel miettiväisenä. "Niin isä, — tästä päivästä lukien alkaa minulle kuin uusi tulevaisuus… Ja minun täytyy tunnustaa, minä en enää kestä sitä, että John Vaalersin höyläystehtaasta lastut uivat sahani ohitse. — Minä aion myöskin laajentaa liikettäni… Taskussa on minulla semmoinen menestys, että itsekin alan sitä pelätä. — Täytyy lähteä alas Theklan luo kertomaan —. Huh isä, olipas siinä puuhaa, ennenkuin sekin asia aikaan saatiin!" "Kyllä, kyllä, — saattaahan tuo kaikki olla hyvää ja mainiota. Mutta se nimi, se nimi, poikani… Tuntuu siltä kuin pääsisin orjuudesta samana päivänä, kun saan sen takaisin."—"Mutta en minä sivumennen sanoen olisi voinut uskoa, että sinä isä voisit liioitella tuolla tavalla… Nimesi saat sinä joka tapauksessa — vieläpä kiitoksen kera. Sillä se se teki minut säästöpankin tirehtoriksi ja se se tehosi tänäänkin." — "Niin, onhan se ainakin lohdutus," — mutisi tohtori. — "Ja säästöpankin tirehtörinä pysyn nyt, näetsen. Ei ole sitä, joka enää voisi minut kukistaa… Minä olen kuin peikko, jonka ovat selkäänsä saaneet… Sillä kuta enemmän he minusta tekevät, sitä suuremman rahaluoton saavat itse. Kun minä kohoon, niin kohoovat he, kun minä painun, niin painuvat hekin, — koko tämä uusi täkäläinen liikemaailma. — — Minä olen kerrassaan heidän miehensä, — minä itse eikä kukaan muu!" — hän nyökkäsi painaessaan hatun päähänsä. "Täällä tulee posti, isä," — hän huuti sisään ulko-ovelta. — —
— — Tohtori oli lukenut kirjeensä ja astui vähän myöhemmin seteli kädessään alas puutarhaan päin. Siellä alhaalla Bente rouva poimi lasiomenia. Niitä ei saanut pudottaa ravistamalla, koska olisivat vikaantuneet, — ne oli otettava alas yksitellen tikapuilla, joita Massi piteli, äidin seisoessa niillä poimimassa ja ojennellessa omenia varovasti alas levitetylle vaatteelle ladottaviksi.
"On se somaa, Bente, — ei ensinkään hullumpaa… Minä tosiaan uskon, että minulla alkaa olla Kjelistä hyötyä, — tässä lähettää metsänomistaja Haaken Harstad kokonaista kaksi sataa kruunua lääkärin palkkiota. Minä suuresti erehdyn ihmisten suhteen, ellei tämä osota jonkinmoista varovaista halua päästä hyviin väleihin säästöpankin tirehtörin isänkin kanssa… Minä kyllä en voi niitä lähettää takaisinkaan sillä ilmoituksella, ettei niistä ole apua säästöpankissa lainanhakemuksille"… Vaatteelle kierähti omena tavallista kiireemmin… "Nyt juuri tarvitsenkin niitä, saan lähettää ne Minkalle."
— "Sinun ei pitäisi laskea leikkiä tuommoisesta, Baarvig. Jos sinä tosiaan ajattelet sillä tavalla, niin eivät nuo ole rehellisiä rahoja." — "Joutavia, Bente, — sen verran välillisiä sivusaatavia kyllä uskallan ottaa omalletunnolleni, kaikesta raastamisestani suvun menestykseksi… Sitä ehdottomasti saa koko joukon muitakin tuloja, sitä myöden kuin poika nousee, — lisääntyvän arvon ja huomioonoton muodossa j.n.e…. Ja Kjel nyt on jo koko korkealla." — "Meidän tulee muistaa, että semmoiset voivat käydä sekä ylös että alaspäin… samoin kuin Blondin, joka käveli Niagaran poikki," — mutisi Bente.
"Niin, ruvetaan nyt aina näkemään kaikki toivottomaksi ja synkäksi. Kuta enemmän menestystä, sitä totisempia naamoja. Kun hänen sahansa nyt täyttyy Mustanmetsän puista, niin ettei hän mitenkään voi ottaa enempää vastaan, vaan hänen täytyy laajentaa liikettään, — niin me vaan suremme ja huokailemme; — ja katsomme poikaa noilla silmillä, jotka voivat tehdä hulluksi. — Niin, sillä nyt hän tosiaan on saanut käsiinsä sen osan, joka on vaaraton, — sahauksen, — kaiken metsäyhtiön sahauksen. Se, se on kaiken kerma."
"Kunpa asiat olisivat niin hyvin päin. Mutta kaikki on niin pelottavan suurellista, — ja — onko oikeastaan afäärejä, jotka olisivat vaarattomia, Baarvig?"
"Huh, — sinä olet aivan villi. Aina ikäänkuin Kjelin talo olisi oikea ruutikellari… Kun hän menee eteenpäin, niin sinun mielestä hän menee taapäin… Minua oikein alkaa kammottaa, joka kerta kun tuon sieltä hyviä uutisia, — sinä ikäänkuin tahallasi riistät minulta ilon… Mitähän sinä oikeastaan sanoisit, jos minä tulisin ilmoittamaan, että kaikki on kumoon menemäisillään" — "Ja tästä vihdoinkin päästäisiin," — huudahti Bente tikapuilta. — "Mitä… Sinähän istut siellä omenapuussa oikeana pahanilman lintuna — — Se kai olisi hauskaa ja ilahuttavaa"… "Niin kauan kuin ei vaan mikään tulva tuolta alhaalta voi reväistä mukaansa meidän taloamme ja rehellistä nimeäsi" —. "Hyi, — kuinka hivuttavaa on tuo alituinen pidä itsesi erilläsi, pidä itsesi erilläsi, pidä itsesi visusti erilläsi omasta pojastasi"…