Rrrrr… Gertrud kuuli, kuinka hän sysäsi kätensä takin taskuihin, niin että ne repesivät.
"Sinä soit sen sydämesi pohjasta, että sain kärsiä tappioni."
"Tiesinkö minä siitä!" karjasi Klaus ja kouristeli suuliinaa.
"Et — et suinkaan; — siitä ei sinua kukaan syytä… Semmoiset asiat tuntee, jolla on vähänkin halua ja harrastusta."
"Minä eroan konttorista — heti — en ole päivääkään kauempaa, — minä"… Hän aikoi syöksyä pöydästä.
"Noh noh, täytyy kai minun kestää sekin… Tänään olen kärsinyt sangen raskaan tappion. — Kiitos sinulle, Klaus, hellästä ja toimekkaasta huolenpidostasi", äänsi tirehtori väräjävällä äänellä, joka tuli kolkkona kuin haudasta.
"Se on kehnoa, — pannaan syy minun niskoilleni. — Saa-ta-na!" ulisi Klaus ja singahutti tuolin taakseen. — "Se on kehnoa… Sen sanon äidin kuulleen"…
"Jos nyt tekisin sinulle oikein!" — Tirehtori ponnahti pöydästä ja Klaus väistyi kappaleen taaksepäin.
"Isä", huusi Gertrud, — "Sinä et saa" —
"Hän on mielestään mainiosti menetellyt tänään, kun jätti isänsä pälkääsen", ilkkui tirehtori.