"Minä heitän kaikki tyyni", huusi Klaus. "Isä arvelee, että minun vielä pitäisi ottaa selkäänikin. — Minusta menköön nyt kaikki vaikka miten —. Minusta ette enää saa vaivaa ettekä vastusta! — Minä lähden matkoihini — aivan tyynesti"… Hän singahutti tuolin tieltään niin että rämähti ja syöksyi ulos.
Käytävästä kuului oven paukahdus ja askelet portailta…
"Huonosti kasvatettu, paatunut, röyhkeä poikaloppi!" — huudahti tirehtori ja harppaili kiivaasti edes takaisin huoneessa. — "Nyt hän saa nöyrtyä kerrassaan, ennenkuin annan hänelle anteeksi… Saa oppia hillitsemään itseänsä" —
Hän lähti äkkiä tältä ilkeältä taistelutantereelta, jolla tuoli vielä makasi jalat taivasta kohti pesän edessä, ja meni konttoriin.
"Joudu nostamaan tuoli, Gertrud, ennenkuin sisäpiika tulee", kiiruhti rouva.
"Se on kauheata, äiti! — että isä tuolla tavalla syyttää Klauta, joka ei tiedä miten hän parhaiten voisi asiat toimittaa. — Siitä minä olen vihassa, niin että tekisi mieli" —
"Isä on pahalla päällä, näetsen. Täytyy vaan odottaa, kunnes puuskaus menee ohi, — isä ei siedä, että joutuu tappiolle"…
"Tappiolle? — Lienee kai muillakin tässä maailmassa oikeus pitää omaa mielipidettä… Tässä diligenssiasiassa olen samaa mieltä kuin Johnston. — Sisuni nousee kapinaan isää vastaan. Kun hän myöntää, niin tunnen sisässäni nousevan äänen, joka heti huutaa ei" — —
Rouva jäi yksin huoneesen. Hän kävi tuon tuostakin akkunalla, katsoi ulos ja kuunteli, asteli sitten edes takaisin huoneessa… Klaus parka, hänen suora luonteensa ei siedä vääryyttä… Aika se vasta opettaa… Kun saa nousta puun latvaan ja noukkia ne jyväset, jotka sattuu löytämään…
* * * * *