Tuntui oikein helpottavalta, kun kääsit kuuluivat pysähtyvän portaiden eteen.
"Finkenhagen, teidentarkastaja", selitti Klaus, käydessään ikkunalla ja kurkistaessaan ulos kartiinin alta. —
— — Teidentarkastaja jätti ravan tahraaman sadetakkinsa käytävään, vaan ei suostunut ottamaan päällystakkia yltään. Hän muka vaan paluumatkalla poikkesi konttoriin antamaan pienet tietonsa veden nousemisesta virrassa, jos tirehtorille sopisi. Hän oli ohjaksista sitonut hevosensa portaitten eteen, eikä muka tahtonut häiritä sen pitemmällä vierailulla. — "Ja kuulkaas, hra Klaus", — lausui hän ystävällisenä ja tutunomaisesti hämärässä, — "jos te suuttumatta antaisitte vaivata itseänne kantamaan kyökkiin rouvalle kopan ja forellit, jotka panin portaille! —
"… Parin kolmen päivän päästä ei ylämaassa koskien seutuvilla pääse liikkumaan paljon ensinkään, sillä tulva on vienyt melkein puolen tietä mukanaan" — näillä sanoilla päätti hän kertomuksensa tirehtorin konttorissa.
"Eikö muuta uutta mitään, Finkenhagen?"
"Rolsätin syytinkimuori on kaivettu haudasta. Tohtori kuuluu luulevan, että hän on myrkytetty — ruma juttu." — Hän näytti huolestuneelta ja huokasi syvään. "Ja vaikka se perhe on verraten niin siivoa väkeä."
"Rumia juttuja nuo syytinkijutut! Luulenpa, että jos kirkkomailla kaivettaisiin enemmänkin, niin kyllä —"
"Muutoin ei ylämaasta kuulu mitään uutta, ei", — jatkoi teidentarkastaja, — "siellä on niinkuin tavallista paljon kotiin palannutta meriväkeä ja näin syksyllä alkaa metsäin hakkuu ja vedätys. Paljon tarvitaan väkeä."
"Ja paljon rahoja", arveli tirehtori; — "pankista viedään paljon rahoja tähän aikaan."
"En tiedä, onko tirehtori ehkä kuullut siitä jotain", — yritti teidentarkastaja eteensä tunnustellen. "Se jyrkkä ja väärä mäki, joka on rouva Michelsenille vievällä kadulla, ja joka oli lähin este diligenssille"… Hän katsoi hiljaa tirehtoriin.