"Isä nähtävästi nyt vilpittömästi uskoo, että olen hänelle ilmaissut kaikki, äiti — enkä salannut rahtustakaan. — Tätä olen nyt sisässäni kantanut sangen kauan — helmikuusta alkain aina toukokuuhun, — ilman että luullakseni kukaan teistä on minusta suuriakaan huomannut! — Sinun terävä silmäsi, Gertrud, lienee kuitenkin? — tietysti. — Olen varma, että hän sitä perästäpäin väittää, — Gertrud on aina älyävänään kaikki, äiti… Mutta onpa minulla vieläkin takanani yksi kultamurunen; ja keskusteltiin sitä siitäkin' sillä aikaa kun sähkösanomia odotimme… Ei sen enemmästä eikä vähemmästä, kuin että isän muotokuva ripustettaisiin säästöpankin johtokunnan huoneesen, hän kun on pankin perustanut."
"Kuuletko Bratt!" sanoi rouva.
"Ollappa nyt vähän kaunis", pilaili tirehtori; hän asteli edes takaisin lattialla.
"Ee-i, isä ei ole turhamainen, äiti — — hän vaan niin mielellään riippuu säästöpankin seinällä, niin totta kuin elää!"
"Loruja", — murahti tirehtori, mutta varsin helmeilevän hyvällä tuulella.
"Yksimielisesti huudettiin — taikka oikeammin kiljuttiin hyväksymistä, — kun molemmat tirehtori-virkaveljesi, kämnäri ja Muhvad, ehdottivat, että he ynnä muutamia säästöpankin edustajia juhlallisesti tulisivat luoksesi pyytämään, että Abraham Johnston saisi maalata oivallisesta muotokuvastasi kopian sinne ripustettavaksi…
"Joko nyt älyätte, että minulla oli syytä, minkä vuoksi jäädä päivällisiltä!"
"Soo, soo, — jaha, — vai perältäkin… minulla on kunnia… että hra Johnstonin poika"…
Tirehtori jäi seisomaan akkunan ääreen ja katsoi ulos.
"Oliko Johnston kokouksessa?" — kysäsi hän äkkiä Klaun puoleen kääntyen.