"Oikeastaan pitäisi sinun, isä, maksaa se", — pilaili hän… "Mutta minä en ole semmoinen visukinttu kuin sinä, — saat velkasi anteeksi… Mehän olemme kauhean rikkaita! — — Sangen hyvältä näytät nyt, isä, — en tarkoita, että juuri terveydestä uhkuvalta; — mutta maalarille mainiolta. Voit arvata, että minä olen tottunut kasvoja näkemään —. Sinuun täytyy ryhtyä nyt, heti paikalla —."
"On sekin päähänpisto…
"Mutta merkillistä se on tosiaan, minä en vieläkään ole päässyt sen perille, — miten näin äkkiä palasit kotiin… Sinulla on joku syy, poika!"
"Mutta rakas isä, mikä muu syy kuin se, jonka sanoin."
"Oh loruja, — sinä olet niin ihmeen puhelijas ja omituinen, että minusta ikäänkuin tuntuu, että sinä vähän narraat minua — —.
"— Niin, mutta iloinen olen, että tulit! — Eihän se ole juuri hauskaa, kun täytyy aamusta iltaan juosta vaan asioitaan… Ja, — täytyy tunnustaa, ett'ei mielentilanikaan juuri ole kovin raikas… Mutta nyt kun lupaat jäädä tänne talveksi, — nyt luulen helpottavan…
"Kuulehan Abraham, etkö luule minun älyävän, — Sofia täti on sinulle jotain kirjoittanut? — Vaikka olen niin nimenomaan häntä kieltänyt", huudahti hän äkkiä hermostuneesti.
"Kunniasanani kautta, isä, hän ei ole sitä tehnyt; — hänen sanainsa mukaan olit sinä muka niin terve ja hyvässä voinnissa kuin suinkin… Hän narrasi, sillä huononahan sinä olet varsin!"
"Olisiko ehkä rouva Bratt sattunut…" kysäsi isä tutkivasti.
"Kunniasanani — — —. Mutta koska nyt kerran tahdot papereihini kurkistaa, niin voinhan sen sinulle sanoa, että — pisti päähäni eräs — vanha tuuma — —. Sen laatuinen, josta ei koskaan erilleen pääse —. Täytyi päästä kotiin näkemään tuota Gertrud Brattia; — sangen merkillinen ja vaikea muotokuvattava. Olen aina pitänyt häntä oikeana voimankoetuksena. — Ensinnä täytyy yrittää saada hänet istumaan; — ennen ei hän millään muotoa tahtonut siihen suostua"…