"Niinkö siis oli asian laita, — ja voinko siihen luottaa! — Et siis tullut minun terveyteni takia…"
"Paremmin oman terveyteni takia —. Mutta miten oikeastaan on sen terveytesi laita, isä… teetkö mitään sen parantamiseksi?"
"Verenkierto on huono, näetsen; veri pyrkii päähän; — ja käyhän sitä vähän raskaaksi." — —
"Se ei muuta merkitse, kuin että sinulla oi ole luontoa tämmöiseen raatamiseen, isä! — Sinussakin on jotain epäsäännöllistä taiteilijaverta. — Mutta onhan sinulla varoja elää ja huvitella itseäsi, niinkuin itse tahdot. Etkö tahdo lähteä yhteen höykkään minun kanssani? — — Rakennamme sievän talon jonnekin metsiisi, — semmoisen kuin minä tahdon, — emme semmoista kuin sinä", — pilaili hän —. "Tuommoisen vanhanaikuisen pölkkytuvan, josta on näkyala vaahtoiselle koskelle ja alaspäin yli etäisen veden… Minä yhä enemmän ja enemmän alan ikävöidä, että saisin kotona elää ja maalata. Ja sinä hellität kukkarosi nauhoja, laitat puutarhan ja muuta sen tapaisia, josta pidät. Talossa puuhaamme sitten kumpikin omalla kulmallamme"…
"Eikös ole ihmeellistä Abraham, — siitä pitäen kun sinä aamulla palasit, on tuntunut niin kevyeltä ja hyvältä… Sangen mahdollista on, että vaan kaipaan vaihtelua, — muita harrastuksia kuin näitä, jotka eivät oikeastaan ensinkään ole omiani." —
"Sinulla on ollut liian hyvä onni, isä, nyt on sinulla sama kylläisyys, kuin liiaksi syöneellä miehellä."
"Lähdemme yhdessä matkaan, Abraham, katsomaan, minne rakennamme! Joudun kolmen tai neljän päivän päästä."
"Etkö ennen?"
"Parin kolmen, — ehkä. Totta on, että elän täällä kuin kuopassa… ja luonnollistakin on, että se tekee synkkämieliseksi ja raskaaksi ja panee veren nousemaan päähän… Viime aikoina olenkin elänyt paljaassa veren nousussa… Mutta nyt olen aivan vapaa siitä ja — ajatuksistani!"…
"Syö englantilaista suolaa, isä!"