"Vielä viho — viho-viimeinen, Gertrud"…
"Niin isoäidiltäsikö, niinhän sinä sanoit, Abraham…"
XIX.
Tirehtori oli aikonut käydä Johnstonin luona sekä eilen että toissa päivänä Gertrudin ja Abrahamin kihlauksen johdosta; mutta Johnston sairasti ja pysyi sen vuoksi makuukammiossaan; hänellä oli jälleen tuo paha päänkivistys, joka viime aikoina tuon tuostakin oli häntä vaivannut, vaan joka tapasi parin päivän kuluttua helpottaa.
Tänään tuli Strömmin tehtaalle kiireellinen sana Brattia kutsumaan. Johnstonin tila oli käynyt arveluttavan vaaralliseksi, ja hän halusi hartaasti Brattia puheilleen.
Neiti Rönnebergin kärsivästä ja itkeneestä näöstä älysi tirehtori heti, että asiat olivat pahoin päin.
Lääkäri ja Abraham olivat salissa, lausui neiti kuiskaten, saattaessaan hänet sairashuoneesen; pelättiin, että sairas jälleen vaipuisi tainnuksiin. Lääkäri arveli, että aivoissa oli tapahtunut verensulkeutuminen, — ja joku verisuoni puhjennut.
Tirehtori astui huolestuneena vuoteen ääreen, johon viheriä varjostin päästi ainoastaan masentuneen valon.
Siinä makasi Johnston, pää patjalla, sekavat hiukset otsalle valuneina nihkeiksi, ohuiksi säikeiksi.
"No Johnston, kuulut olevan sangen huonona."