Hän väänsi lampun liekin korkeammalle; kaipasi valoa; — — tuossa pimeässä oli vielä näkevinään Johnstonin… kuullessaan sirkkelisahan etäisen sihinän ja tuon… katkesi…
Yhden aikaan kuuluivat kulkuset pysähtyvän portaiden eteen.
Tirehtori lähti lamppu kädessä portaille, tulevia vastaanottamaan, ja kalpea, sanaton nyökkäys hänen vaimoltaan sanoi, että kaikki oli ohi.
Huoneessa kuunteli hän katkonaista puhetta kuolinvuoteen äärestä, jolla he purkivat täysinäistä mieltään.
Konttorilamppu oli jäänyt pöydälle seisomaan; — se ainoastaan heikosti valaisi suurta huonetta. Rouva istui vielä päällysvaatteet yllään, ainoastaan avattuina, ja Bratt asteli edes takaisin lattialla, hämärässä.
Rouvan suurissa, mustissa, etäisyyteen tuijottavissa silmissä asui melkein epätoivo, ja kasvoissa omituinen rikkirevenneisyyden ilmaus…
Miksi?… Miksi?… väreili hänessä…
"Se on niin selvänä edessäni", — puhkesi hän värisevällä äänellä Gertrudille sanomaan, — "hieno, syvä sydänkudos on revitty rikki… Hänen jälkeensä tuntuu ikäänkuin suuri varjo, — elämän tyhjyys; — — hän oli niin rikas kaikesta, mitä on parahinta… sitä tunsi, kuinka korkeammat asiat kuitenkin ovat ne, jotka kannattavat…
"… Ja miten vavistavan syvästi ja itsensä uhraavasti hän piti Abrahamista, — ja jokaisesta, johon hän vaan mielensä kiinnitti…
"Hänen mukanaan aina tuli niin ylentävä henkisyys" —