"Joko nyt väjytte jälleen, Harrestad? Turhaa vaivaa on täällä menetellä samalla tavalla kuin uomassa, — väjyä, että joku toinen ensinnä lähettäisi laivansa ulapalle ja te sitten saisitte kaljaasinne merelle ilmaiseksi hänen uomassaan…
"Ei aina autakaan". jatkoi tirehtori naureskellen. "Sillä, — katsokaas tänne", — tirehtori näytti loput korttinsa, "kun ette ajoissa käyttäneet sviittiänne, niin saan kaikki ristini täysiksi."
Tirehtorin toinen silmä, joka oli pyöreä kuin linnulla, tirkisti veitikkamaisesti yli karvaisen ruupan, joka istui nenän juuressa, ja toinen, pitkulaisempi silmä, vaan ikäänkuin toveriaan säesti.
"Ei lyö se leiville", jatkoi hän jaellen kortteja yksi erältään — "viekkaalla odotuksella vaan kadottaa rahtia. Sillä välin kuin täällä kotona tappelette uomasta ja niin hienosti petkuttelette toisianne, on Johnston pulman ratkaissut — antaa laivansa purjehtia kaiken talvea ja nostaa rahtivekseleillä rahoja minkä ennättää."
"Onpa sillä toden totta monen ihmisen henki omalla tunnolla. Pitänee sitä huolehtia kapteneista ja miehistäkin", arveli Harrestad vienosti, länsimaan pehmeällä kirjakielellä, jota puhui; hän loi sitten puhuvan katseen oven suuhun, jossa bostonipöydän ääressä istui muutamia laivureita.
Tirehtori näytti siltä, kuin olisi hapanta vettä saanut suuhunsa… "Tarkotatte, että kun hyyryrahat ovat loppuneet helmi- ja maaliskuussa, niin sopii siltarannassa kirjoittaa kolme savusilliä viidellekolmatta äyrille… Nii-in, kyllä tiedän, te hellitte merimiehiä, Harrestad! — Tehän muonaatte hengellisillä pennikirjoillakin."
Bostonipöydän äärestä kuului naurun ilkkunaa. Kyllä tänä iltana ei ollut hauska Harrestadina…
"Mutta raittiusasiasta ei Harrestad kuolemakseenkaan — merimies vaan saakoon juoda ja pureskella kaikkia mitä hänen puodistaan heruu."
"Raittiusasiaa pidän vaarallisena harhatienä, — oikeana synnin taimikouluna… todellisena viettelyksenä omasta hyvyydestä ja hurskaudesta kerskaamiseen", intoili Harrestad.
Tirehtori loi häneen happaman katseen — sillä puhelahjalla tuo vietävä vaikutti käsityöläisiin. Hän kääntyi tuolillaan katsahtaen aptekariin ynnä niiden puoleen, jotka istuivat sanomalehtipöydän ääressä. Siellä torkkui asianajaja Gaarder nurkkasohvassa, totilasi vieressään, ja vähän kauempana istui hopeahiuksinen lempeä teidentarkastaja Finkenhagen, uponneena paikkakunnan lauvantailehden huutokauppa-ilmoituksiin.