"Vai olette te naistenräätäli?" tiuskasi tyttö, keikahutti niskaansa ja pyyhkäsi tiehensä.
"Siinä sait maalari", lausui Baekkevold riemuiten. "Oisit vielä sanonut, ett'ei koskaan pesiskään itseään… Tuo hiki ja nokihan vasta tekee hänen naamansa oikein kuvanihanaksi."
Klaus polttaa pöllytteli ja katsoi rävähyttämättä tyttöä silmiin — ansaitsi todella tutkimista…
"Kovasti uteliaisuus painaa Otta-paran silmiä tännepäin, Abraham; ei ole meitä huomaavinaan, mutta sittenkin —"
"Täytyy jälleen saada maneetti käyntiin", lausui Abraham itseensä luottavasti.
"Neiti Otta!" kutsui hän ja tämän tultua pöydän ääreen heidän viereensä jatkoi — "vähän olutta me kaipaisimme… Ja sitten — että paljon te kävisitte sievemmäksi, jos ottaisitte päältänne tuon ruman kaulahuivin; se näettekös tekee vartalonne niin kömpelöksi."
Otta vaan veti suupieltään vähän nauruun.
"Onpas täällä vasta lämmin", jatkoi Abraham edelleen.
"Vai on, no pysykää sitten poissa tuommoiset hienot herrat."
"Ei ei, juuri sitä me näettekös emme voi. Mutta kuulkaas nyt", pyyteli hän; "minä olen semmoinen, joka piirtelen muotokuvia ja muuta sen tapaista, — kun vaan hoksaan jotain sukkelaa ja kaunista! — Olkaapa nyt Otta kiltti. Seisokaa vaan hetkinen tuossa pöydän edessä, — juuri noin, — sen verran vaan että saan pään ja taipeen paperille"…