Tirehtori vaikeni ja mietti hetkisen; avainnippu riippui etusormen päässä.
"Soo-o, — vai te kuljetatte häntäkin mukananne."
"Abrahamiako? — Hän se ennen minua kuljettaa! Abraham", — Klaus työnsi hengähdyksen — "hän se muka on aina mallikelpoinen."
"Mitä tarkotat, — ryypiskeleekö hänkin?"
"En minä sitä väitä; mutta poissa hän on iltasilla ainakin neljä kertaa useammin kuin minä… Ei hän ryypiskele; mutta —"
"Noo? — joko nyt kerrankin saa kuulla, miten tämän asian laita oikeastaan on?… Puhu suusi puhtaaksi, poika. Olethan sinä jo siksi pitkä mies, että uskallat vastata siitä mitä olet tehnyt. Noh — tuleeko?"
Tirehtorin kasvot olivat rauhoittuneet koko joukon, ja se ei jäänyt pojalta huomaamatta.
"Meitä oli kauppapalvelija Lund, perämies Baekkevold, kolme yläluokkalaista ja minä ynnä Abraham, — pidimme pienen juhlan."
"Se on, te joitte — ja missä?"
"Möllendalin prikissä, kajuutassa."