"Soo o."
"Tukimme kajuutan akkunat ja sytytimme lamppuja ja stearinikynttilöitä palamaan."
"Kas vaan, herrat osaavat asettaa olonsa mukavaksi, — tässä nyt vielä tarvittaisiin satamapolisejakin… Ja mitä saitte? — noo, hm — no niin, ja sitten te ryyppäsitte — joitte itsenne humalaan?"
"Meillä oli olutta, juustoa ja Espanjan viiniä", lievensi Klaus jonkinmoisella itsetietoisuudella.
"Tavaroita ei näy puuttuneen;" tirehtori nähtävästi kuunteli kertomusta osaa ottaen.
"Ja lopuksi tuli sitten punssia."
"Punssi on sikamaista juotavaa, sen sinulle sanon." Isä vakuutti tätä niin tutunomaisesti omasta kokemuksestaan, että se imarteli Klausta hamaan varpaisin asti.
"No niin, — entä sitten?"
"Niin, Baekkevold kertoi kauheita juttuja, miten koronkiskuri Blytecker oli nylkenyt hänen isäänsä; — ja sitten rupesivat Abraham ja Olsen hänestä värssyjä tekemään, ja Abraham piirusti Blyteckeristä kuvia, — niin näköisiä, että olimme haljeta naurusta — toisen toistaan kamalamman — — ja lopuksi tahtoi Abraham, — kello oli silloin ohi puoliyhden, — että lähtisimme ylikadulle ja laulaisimme laulun Blyteckerille serenadiksi."
"Tietysti kaikki päissänne."