Hän laski hevosen menemään. Se juoksi täyttä vauhtia mäen päälle ja kääntyi portista konttoriin.
Puolen tunnin perästä ilmestyi Harrestadin ohut olento hiukan hämillisenä ovelle.
"Te olette, hra tirehtori, lähettänyt minulle sanan. Minä en oikein tiedä, mistä tämä kunnia minulle tulee."
"Elkää kiittäkö, Harrestad, ennenaikaisesti. Istukaa, tehkää hyvin."
Se oli sangen omituinen vastaanotto. Harrestad silmäili ympärilleen ja istahti nahkasohvalle.
"Te olette nyt jo kauvan aikaa ponnistelleet päästäksenne esiin julkisessa elämässä, Harrestad. Mutta ettehän te voi sanoa sen erinomaisesti onnistuneen?"— kääntyi tirehtori hänen puoleensa hiukan leikillisesti.
"E-en — se on teidän ansionne, hra tirehtori!"
"Niin, minä uskon melkein samaa, tiedättekös."
He katsahtivat toisiinsa.
"Tuo ammatti tehdä valituksia konkurssipesissä ja sellaisissa ja puuhata käsityöläisten säästökassaa, johon ette koskaan saa rahoja — ja sitten tämä viimeinen, miksi te sitä kutsuttekaan? Niin, 'merimiesten apurahastoksi hyödyllisten kirjain ostoa varten', johon te itse hankitte kirjat."