Tirehtori nojasi kyynärpäällään pöytään ja heilutteli hiljalleen avainkimppua.
"Ihmiset ymmärtävät sen hyvin, näetten. Ja se teitä pidättää jokaisessa vaalissa — he he — aivan toisin kuin tirehtori, niin uskollisesti ja viisaasti kuin te asettanettekin pyydyksenne."
Harrestadin silmät säihkyivät vihasta. Hän työnnähytti kätensä suoraksi ja oli vähällä raivostua; mutta äänessä ja esiintymistavassa oli jotakin, joka hillitsi.
"Niin, niin, aivan toisin kuin tirehtori. — —
"Mitä te siihen arvelette, Harrestad", lausui hän raskaan vaitiolon perästä, "minä kehotan teitä jättämään kaiken tuon roskan ja lupaisin hankkia teille paikan, joka todella takaisi teille vankan jalansijan yhteiskunnassa. Esimerkiksi sairashuoneen revisorin viran, joka tulee avoimeksi uudelta vuodelta?"
Harrestad äkkiä ponnahti korkealle sohvassa, mutta vaipui sitten jälleen sijalleen verkalleen epäillen.
"Uskallanko kysyä, onko tämä tirehtorin puolelta täyttä totta vai" —
"Tehän olette suora raha-asioissa. Se aina auttaa alkuun… Että minä tällä tavalla voin jättää huomioon ottamatta personalliset tunteeni, sitä kai ette oikein käsitä, Harrestad?"
"E-en, en oikein — en tällä haavaa. Mutta, — tässä ehkä piilee jotain takana, joka… Ja kun se voi tapahtua vapaasti ja ilman sitoumusta minun puoleltani, niin —. Ei pidä tilaisuutta halveksia, — tämä on korkeamman johdon sormenosotus"…
"Pu-uh!" puhkui tirehtori…