Vihannalle portille, joka vei Tröanin puutarhaan ja kirjapainoon, seisahutti hän hetkeksi ja kuulusteli… "Vai niin? — eikö ole kotona? — Olkaa hyvä ja käskekää Tröania poikkeamaan huomenna konttoriini — ennen kymmentä"…
Kotopihassa viskasi hän ohjakset pojalle ja astui arkihuoneesen. Siellä odotti Abraham, vaikka kello jo oli kuusi, valmiina hänen muotokuvaansa jatkamaan.
Tirehtori lyhyesti ja mitään virkkamatta asettui siihen asentoon, jota hän nyt oli pitänyt kahtena tiistaina ja perjantaina. Rehellisesti yritti saada kasvonsa niin otollisiksi muotokuvaukselle kuin suinkin, ja Abraham näki epätoivokseen ihmeellisen imelänsekaisen naaman — sileän ja ilmeettömän, semmoisen, johon turvautaan seurasalissa.
Abraham teki valmistuksensa tähtäillen ja vihellellen ja lauloi pätkän "Vendlasta ja Pekasta", saadakseen vähän eloa ilmaukseen.
"Oi hempeä ja ihanainen kulta Sa Vendla armas, sydämen veit multa" —
Se ei herättänyt tavallista mieltymystä, ja sen vuoksi puhkesi hän laulamaan:
"Vaan taskusta, oi, kukkaro, Oi, oi, oi oi, ohho ohho, — On poissa koko lompakko" —
Hän yritti jotain muuta: —
"Oletteko tirehtori huomannut, kuinka eri tavalla ihmiset ottavat taskustaan lompakkonsa? — siinä voipi olla kokonainen luonteenkuvaus."
"Kaiketi sen mukaan, kuinka lihava kukkaro kullakin sattuu olemaan."