Kapteenia piti vähitellen totuttaa siihen, siksi kuin hän ymmärsi sen verran, että taisi edes nähdä ja ajatella. Mutta taitavan ja väsymättömän purjehtijan lailla osasi äiti myrskyssäkin pitää tarkoitusperää silmällä ja niin alus vähitellen läheni toivottua rantaa.
"Nämät rahat!" äidistä yhtä vaikeata niistä puhua kuin koskettaa paisetta, jota kuitenkin täytyi leikata.
Seuraus oli, että kapteeni vähitellen siihen myöntyi ja tuli nyt innokkaimmaksi puuhaajaksi.
Jörgeniä tutkittiin joka aineessa. Hänen täytyi istua konttorissa ja kapteeni itse piti ankaraa huolta hänen lu'uistaan.
* * * * *
"Se seikka on kuin ikäinen", luki kapteeni… "Jos kana muutama kerta pyörähytetään ja sitte pannaan selälleen maata ja vedetään liidulla viiva pitkin nokkaa, niin makaa se aivan hiljaa eikä tohdi liikkua! Se varmaankin luulee, että se on nauhalla sidottu kiini siihen paikkaan. Minä olen kokenut sitä niin monta kertaa, sen tervehdyksen voit kertoa hänelle, Thinka!"
"Mutta minkätähden Inger-Johanna senlaista kirjottaa", kysyi äiti totisena.
"No, no, ei minkään tähden — muutoin vaan". Thinka oli edellisenä päivänä saanut erityisen kirjeen vanhempien kotelon sisässä, sisarilla oli vähän neuvottelemista äidin syntymäpäivän johdosta.
Siinä kirjeessä oli Inger-Johanna samalla pitänyt hänelle esitelmän siitä, miten Thinkan pitäisi tehdä vastarintaa ja oleman uskollinen lemmitylleen jos todella pieninkään rakkauden kipinä vielä kyti hänen sydämmessään. Kertomus kanasta ja liituviivasta oli Grip'in vertauksia. Naiset tavallisesti antoivat kuvitella itselleen kaikenlaista ja olivat valmiit vaikka kuolemaan jos vaan sattuivat saamaan liituviivan nokkansa eteen!
Saattoipa se olla totta, arveli Thinka … mutta koska kerran kaikki vastustivat sitä ja kun hän näki, miten isä ja äiti siitä huolistuivat, niin — hän huokasi itku kulkussa, — oli liituviiva todellakin vahvempi, kuin mitä hän kestää voisi…