"No, ettekö häntä löydä?" kysyi hän pari kertaa lempeästi.
Vihdoin löysi Thea hänet pimeältä vinniltä… Sinne oli hän paennut piiloon, nähtyään sanantuojan ja kuultuaan, että voudilta tuli kirje, jonka sisällön hän kyllä arvasi… Ja hän istui nyt siellä pää syliin vaipuneena ja esiliina kasvoillaan.
Hän ei ollut itkenyt, häntä vaan oli alkanut kauhistuttaa ja hän halusi kätkeytyä jonnekin yksinäisyyteen ja sulkea silmänsä, niin että tulisi aivan pimeä, eikä hänen tarvitseisi ajatella mitään, ei mitään.
Hän näytti vähä hajamieliseltä seuratessaan Theaa konttoriin isän ja äidin luo.
"Thinka", sanoi kapteeni, hänen astuessaan sisään. "Me olemme tänään saaneet kirjeen, joka likeisesti koskee sinun tulevaisuuttasi — se on voudilta! Turhaa lienee sanoa, mitä se sisältää … olethan sitä itse huomannut kaikesta kohteliaisuudesta — mitä koko vuoden kuluessa olet sallinut hänen sinulle osoittaa … ja että äitisi ja minä pidämme sitä suurimpana onnena, mikä koskaan olisi voinut tulla sinun … ja meidänkin osaksi!
"Lue nyt tämä kirje ja mieti tarkalleen…
"Istu lukemaan, lapseni!"
Thinka luki, mutta näytti siltä kuin ei hän koskaan pääsisi loppuun ja tietämättänsä hän päätänsä pudisti koko ajan.
"Ymmärräthän, ett'ei hän pyydä nuoruuden rakkautta, haaveilemista tahi muuta sellaista joutavaa! Vaan nyt on kysymys siitä, haluatko saada hänen luonaan arvollista asemaa — ja tahdotko olla hänelle hyvä ja kohtelias ja osoittaa hänelle sitä huolenpitoa, jota miehen sopii vaimolta vaatia!"
Ei mitään vastausta kuulunut … ainoastaan hiljaista ähkymistä.