Kaikkialla loisti nyt sydäntalvella valkea lumi; jos katsahti salin ikkunasta puutarhaan, niityille ja maille päin, niin se sieltäkin silmiä huikasi ja jos loi katseensa tunturiharjun yli, joka niinkuin puolikirkas, härmettynyt ikkunaruutu esti kauemmas näkemästä.
Kuumaverisen kapteenin mielestä oli täällä kylmä. Hauskemmin kuluttaakseen aikaansa rupesi hän tutkistelemaan mistä tuli vetoa ja tukkimaan läpiä rääsyillä ja tappuroilla, joiden päälle hän liimasi pitkiä paperiliuskoja. Ja kohta tämän työn loputtua meni hän ulos ilman lakkia, ainoastaan peruukki päässänsä puhumaan väen kanssa talliin tahi riiheen, jossa par'aikaa puitiin.
Hehän olivat nyt kotona ainoastaan kolmen kesken, äiti, Thea ja kapteeni, — jolle ei kukaan enään voinut olla Thinkan sijaisena!…
Mietiskellessään sinne tänne, johtui milloinkin hänen mieleensä panna salomaille ketunrautoja, ansoja ja satimia susia ja ilveksiä varten.
Äidin täytyi satoja kertoja päivässä sanoa mitä siitä ajatteli, vaikka hän ei sitä ymmärtänyt enempää, kuin jos häntä olisi käsketty ottamaan kuuta alas taivaalta.
"Niin, tee niin, rakas Jäger!"
"Niin, mutta luuletko, että se kannattaa? — tarkoitan, luuletko että kannattaa … ostaa revonrautoja?"
"Jos saat jonkun niin…"
"Niin jos —"
"Onhan revonnahka kallista…"