"Nöyrin alamaisenne, appeni ja ystäväni…"
Vouti oli menossa virkamatkoilleen ja pyysi, että Thinka saisi jäädä kotiin kahdeksi, kolmeksi päiväksi hänen poissa-ollessaan; kyllä hän pian taas vaatisi hänet takaisin! Ja sitte täytyi hänen pyytää apeltaan kapea reki loppumatkaksi, sillä hänen piti vielä samana iltana ehtiä Nordal'in pitäjään saakka.
Torbjörg ja Thea kilvan riisuivat päällyskenkiä Thinkan jaloista, ja
Maritkin hymyillen pilkisti ovesta.
"Sinun täytyy kuitenkin saada jotain virvoketta ja totia, niinkauan kuin hevoset puhaltavat ja rekeä vaihdetaan."
Voudilla ei ollut nyt paljoa aikaa joutaviin; mutta perhe-elämän aurinko loisti niin lempeästi, ett'ei hän voinut kieltää puolta tuntia — aivan kellon mukaan…
Hän koetti riisua päällysvaatteet päältään, mutta meni sitte Thinkan luo.
"Sinä vedit silkkihuivini niin lujaan solmuun, että saat sen taas itse aukaista…
"Kiitos, kiitos, Thinkaseni! — hän hemmoittelee minua liiaksi…
Sinähän kyllä tunnet hänet, kapteeni!"
"Näettehän, minkä arvoinen hän nyt jo on minulle!" lisäsi hän sitte appivanhemmilleen ja veti suunsa makeaan hymyyn. Kiireesti järjestetty totitarjotin tuotiin pöydälle; Thinkan piti itse valmistaa hänelle totia, niin se maistuisi vielä paremmalta!
Kun vouti oli saatettu reen luo, ja hänen nuori vaimonsa oli huolellisesti käärinyt turkin hänen ympärilleen, oli Thinkan tee vielä juomatta ja aivan kylmänä.