"Kuka se olis?"
"Grip!" kuiskasi hän.
Kapteeni oli kuunnellut kärsivällisesti, aivan kärsivällisesti — aina viimeiseen sanaan asti.
Mutta nyt hypähti hän pystyyn, kääntyi Inger-Johannaan ja väänteli tuskasta käsiään.
"Mitä taivahan nimessä?" sai hän vihdoin huudahtaneeksi. "Mitä hurjia sinä aiot? — Mitä sinä ajattelet?… Ethän toki voi hetkeksikään verrata tuonlaista — Gripiä! senlaiseen mieheen kuin Rönnov? — Sen sanon sinulle, Inger-Johanna: isäsi on aivan peräti … sinä … sinä … kyllä voisit yhtä hyvin nousta lyömään minua ojeti kuoliaaksi, heti tuossa paikassa." —
"Kuules, isä!" kuiskasi Inger-Johanna; hänkin oli samassa hypähtänyt ylös ja seisoi isänsä edessä;
"Eikö Thinka ja toiset ole turvatut … minua ei kukaan polje maahan!"
Äiti istui kuni jäykistyneenä, otsa rypyssä.
"Senlaista sulaa mielettömyyttä!" Kapteeni löi nyrkkinsä otsaan ja asteli epätoivoisena lattialla… "Mutta nyt minä sen ymmärrän", mutisi hän pysähtyessään ja nyykäytti päätänsä… "Sinua on hemmoteltu, ylenmääräisesti hemmoteltu, — pilattu aina lapsuudesta asti!
"Ja tällä lailla meille kostetaan vaan sen vuoksi, että sinua niin rakastimme!"