Tällä seudulla oli ikäänkuin jokin vetovoima; hän kuunteli ja vakoili kaikkialla, saisiko jotain tietää Inger-Johannasta, mutta hänen läheisyytänsä hän huolellisesti karttoi.
"Giljen neiti", joksi häntä sanottiin, asui vuoristossa pienessä talossa, jonka hän oli ostanut toiselta niistä kahdesta tuhannesta taalaria, jotka vanha Alette täti hänelle oli testamentissa antanut.
Siellä piti hän koulua kylän lapsille ja antoi opetustuntia kapteenin, uuden tohtorin ja nimismiehen luona.
Ja hänellä oli nyt monesta pojasta huolta pidettävä, joita oli toimittanut eri haaroille maata, ja toisista, joiden eteen hän vuosien kuluessa oli tehnyt työtä saadakseen heidän hyvät lahjansa kaupungissa edistymään…
Täysi-ikäinen hän oli ja tavattoman omatakeisen olentonsa tähden ihmisten puheen-aineena; mutta vasten kasvoja ei hän kohdannut muuta kuin sulaa kunnioitusta. Hän oli vielä neljänkymmenvuotisena hieno ja solakka, ja silmissä paloi sama tuli kuin ennen, vaan ehkä vähä levollisempi, ja mustat olivat hänen hiuksensa vielä.
Hän etsi taipumuksia lapsissa kuin — neliapiloita niityltä; ja kun Grip Thinkalle oli sanonut Jörgenin menestyksen olleen yhden harvoja vihantoja korsia hänen elämässään, niin salasi hän sisimmän ajatuksensa, että Inger-Johannan pieni koulu oli hänen aatteittensa kasvattama taimi.
— Hämärässä seuraavana iltapäivänä hiipi ihmis-olento kouluhuoneen aituuviertä… Halu saada nähdä edes vilaukseltakaan Inger-Johannaa, oli hänen pakoittanut yhä lähemmäksi ja lähemmäksi tulemaan.
Nyt hän seisoi aivan ikkunan takana.
Tumma olento liikkui vähän päästä sen edessä.
Sisältä kuulti himmeä valo uunin suusta. Vielä ei ollut kynttilää sytytetty ja hän kuuli pojan-äänen lukevan jotain ulkoa, jota ei oikein osannut; se kuului runolta… Olivat kaiketi lapsia komppanianpäällikön talosta…