Hän näki hänen päänsä vasta sytytetyn lampun valossa … tuon puhtauden silmänluonnissa ja kasvojen juonteissa … sanomattoman kauniit, totiset kasvot, ne vaan entistä lujemmilta näyttivät … ja sama solakka ryhti ja kenossa oleva kaula…
Se oli kuva, joka hänessä oli asunut näinä vuosina, — hänessä, joka olisi ollut hänen, jos hän olisi elämässä saavuttanut sen, minkä olisi tullut saavuttaa … jos elämä olisi suonut hänelle minkä sen olisi pitänyt suoda … ja hän itse olisi ollut niinkuin olisi pitänyt…
Hän seisoi siinä ikäänkuin huumautuneena pyörryttävästä juomasta … ja poistui pitkin askelin kun kuuli lasten tulevan porstuasta.
Jalat veivät häntä aivan hänen tietämättään…
Nyt hän oli kaukana Giljen ahteissa ja kuu rupesi tunturien takaa kuumottamaan. Hän vaan kiiruhti; hänen verensä oli kiihdyksissä, hän näki, — melkein puhutteli Inger-Johannaa…
Tultiin reellä ajaen hänen jälessään, kellot kumeasti kilisivät pakkasessa.
Vanha Rist siinä istui turkkiinsa vajonneena ja uupuneena siitä, mitä oli nauttinut Giljellä.
"Jos aiotte järven yli, Grip, niin hypätkää anturoille!" huusi hän hiemasen tarkastettuaan kulkijata.
"Sen sanon teille, että jos voisitte olla juomatta", alkoi hän nuhdella…
… Siellä lampun edessä … siten häälyivät Gripin ajatukset … hän laski varjostimen lampun lasille ja silloin lankesi valon hohde hienolle suulle ja leualle … tumma, vartalonmyötäinen puku … ja otsa .. kun hän painoi alas kaunista päätään … hän katsoi ylöspäin — aivan ikkunaan päin…