"Ei auta!" puhkuili kapteeni kärtyisästi, "minun täytyy itse mennä katsomaan, että se asia toimitetaan kunnollisesti!"
Siellä tuli hetken hiljaisuus siksi kunnes kapteenin askeleet lakkasivat kuulumasta. Silloin alkoi äiti suurella kiireellä kirstua täyttää:
"Paras on estää isältä päänhuumausta!"
Kirstun sisällys kohosi kerros kerrokselta kunnes valkonen käsiliina pantiin päällimmäiseksi peitteeksi, eikä enää puuttunut muuta kuin kannen päälle istuminen ja lukon kiinni vääntäminen. —
Illemmällä oli suurin homma ja vaiva ohi. Äidin makeista makein voipuuro ja viinimarjakaste oli jo pöydällä juhlallisena muistutuksena siitä, että yhtä vähemmäksi jälleen oli tuleva perheellinen piiri.
Syötiin ääneti, muuta melua kuulumatta kuin hopealusikkain kolinaa.
"Tuossa, lapseni! Ota isän suuri kuppi… Ota se, koska isä sitä tarjoo!"…
Totta tosiaankin, hän oli kaunis tuo silmäterä!… Kas vaan käsiäkin, kun hän syö! — hän oli kalpea ja hieno kuin muna.
Kapteeni huokasi ahdistetuin mielin ja lykkäsi lautasen pois luotaan.
Kyyneleet puhkesivat Inger-Johannan silmiin…