"Olisitte vaan nähneet häntä! Kädet pois taskuista ja samassa seisoi hän siinä edessämme suorana kuin kynttilä.
"Jos kaikki olisivat kuvernöörin rouvan kaltaisia, niin kyllä neuvoisin osan-ottoa seuraelämään, hän sanoi, sillä te olette rehellinen vaimo!
"Vaimoko? Rouvaksi tavataan kutsua!
"Tarkoitan olevanne rehellinen kuvernöörin rouva; muuten en sanokaan hyväntahtoinen rouva! ja sitte pudisteli hän ruskean, paksun tukkansa otsalle.
"Mitään valokuvaa en Teistä kotilaisista tarvitse, sillä illalla maatessani kuvailen aina olevani kotona. Näen niin selvästi miten isä kävelee viheltäen lattialla ja sitte juoksee konttorin portaita ylös, ja minä tukistan Jörgeniä ja koputan hänen päätään maantiedekirjalla, niin että saan hänen kimppuuni ja hän ajaa minua takaa läpi koko talon. Niin, minun on välistä niin haikeasti ikävä, vaan en uskalla näyttää sitä tädille, sehän tuntuisi hänelle kiittämättömyydeltä. Hän ei usko ihmisten muualla voivankaan elää kuin kaupungissa.
"Ja sitten on koko joukko asioita, joita aivan täytyy piiloon pistää, vaikk'en tiedä miksi. Ajattelepas äiti, hätinä juuri saa sanoa, että meillä kotona on lehmiä, neuvoi täti, mutta voi minua, jos sanoisin, että joku niistä on poikinut! Tahtoisinpa tietää, millä lailla he luulevat saatavan uusia lehmiä, kun vanhat tapetaan jouluksi?"
Kapteeni nauraa röyhäsi pari kertaa. Mutta rouva näytti huolestuneelta, ja hän valitti:
"Se on siitä, ett'emme ole voineet pidättää lapsia tupaan menemästä; he ovat siellä kuulleet väen puheita!"
"Nähkääpäs, rouvaseni!" selitti tohtori, "kaupungissa ollaan niin hienoja, että tuskin uskalletaan antaa kanan munia… He tahtovat vaan tietää maaseudun harrastusten hedelmistä ja nauttia niitä!"
"Niin", lisäsi kapteeni, "ei ole juuri suotavaa, että jokin Polle raukka on kyllä hävitön tekemään varsoja siellä!"