Rouvaa rupesi yskittämään ja hän teki itselleen asiaa neulomapöytään.
— — Rouva oli tunti sitte mennyt levolle; kello kävi kahtatoista.
Kapteeni ja tohtori istuivat nyt hieman unisina juomajäännösten ääressä, ollen noitten himmeäin talikynttiläin näköisiä, jotka pitkäkarsisina ja talia juoksevina pöydällä törröttelivät.
"Pidä sinä Liinukkasi, Rist! Usko pois … harvassa on miestä, joka minulta hevosen saisi, — niin kokeneelta kuin minä, näet, joka eläissäni senlaisen joukon komeita Jägeri-hevoisia olen kasvattanut!"
Tohtori vaan katsoa tähysteli lasiin.
"Sinä ajattelet seimenjärsijää!" muistutti kapteeni kiihkoisena. "Mutta se kauppa tehtiin oikein akkamaisella kavaluudella, — suorastaan petoksella, niin että miestä voisi siitä oikeuteen haastaa… Mutta, niinkuin jo sanoin, pidä sinä Liinukkasi itse!"
"Olen siihen hiukan kyllästynyt!"
"Kas niin! kas niin! mutta se on sinun syysi se, ukkoseni, eikä Liinukan. Sinä saat aina kylläksesi elukoitas… Jos lukisit kaikki hevoset, joita olet itsellesi vaihtanut, niin tulisi niistä joltinenkin talli täyteen!"
"Se oli jo varsana pilattu saviranan kiertämisessä."
"No eikö muuta? Sen vian minä siitä saisin, jos parina viikkona sitä juoksemaan opettaisin".