"Ja jos täti sanookin, ett'ei — hänellä ole sujuvaa käytöstä eikä syntyperäistä hienoutta — niin hän kuitenkin on tädille hauskuudeksi. Ja hauskuudeksi hän on kaikkialla, sillä tuskin on yhtäkään iltaa viikossa, jolloin ei häntä olisi jonnekin kutsuttu.

"Tänne hän mielellään tulee sunnuntaisin iltapuolella kahville, sillä hän sanoo tietävänsä, että sekä täti että minä silloin olemme ikävissämme (todellakin hirmuisesti! vaan mistähän sen tietää?) ja että hänen ei silloin tarvitse keikkaroida eikä pikkuvalheita laskea!

"Ja silloin täti ja hän ovat kovin hauskat yhdessä kun hän laskee totuuksiansa, täti koettaa saada häntä pussiin. Kiinteästi hän aina ajattelee, sitä kyllä päältäpäinkin voi nähdä, kun hän istuu pää kallellaan ja hiljakseen hämmentää kahvia kupissaan. Oikein minua huvittaa, sillä jos hän aikoo sanoa 'ei', niin näkee sen jo tukastakin, ennenkun hän sen sanoo.

"Kaupungissa hänestä kerrotaan yhtä ja toista; hän kuuluu ylioppilaskokouksissa olevan kiivain puolustamaan uusia hurjia periaatteita. Täti pitää häntä omituisena ja arvelee, että nuorison täytyy saada riehua. Setä sitävastoin sanoo että tuonlainen riehuminen on nuoren miehen tulevaisuudelle turmiollisempi kuin suurikin hairahdus, sillä se tukahuttaa kaiken taipumuksen alistumiseen.

"Mitä hän minusta ajattelee, sitä oikeastaan tahtoisin tietää.
Hän kyselee puheensa välissä niin pistävästi:

"Neiti kai menee tanssiaisiin tänä iltana? Minä vastaan hänelle parhaan taitoni mukaan, kyselen tätiltä neuvoja lasityötäni valmistaessa, haukottelen varsin hienosti ja katson ulos ikkunasta juuri silloin kun hän puhelee mitä kiivaimmin.

"Minä huomaan kyllä, että se häntä harmittaa, ja viime kerralla kysyi hän, eikö neiti Jäger edes hetkeksi olisi ajattelematta tulevia tanssiaisia.

"Setä on usein harmissaan hänen taipumattomuudestaan ja pitää
häntä ikävänä henkilönä, mutta luulen, ett'ei hän mielellään
laske häntä konttorista, sillä Grip on hyvin taitava.

"Setä elää ja toimii vaan virassaan; hän on niin erinomaisen jalo. Kuulisitte, miten hän on tuskissaan pienimmästäkin virheestä tai laiminlyömisestä virassaan".

"Minä luulen, että paholainen on perämiehenä, kun hän on kuvernöörinä!" tokasi kapteeni.