Kapteeni aivan haltijoissaan asteli edestakaisin lattialla, tempasi sitte Inger-Johannan kirjeen käsiinsä ja luki:

"Rakkaat vanhemmat!

"Nytpä voin kertoa teille jotakin! Kapteeni Rönnov on ollut täällä! Hän tuli juuri paraiksi kun täti piti iltahuvit. Hän on nyt kaksi kertaa niin kaunis ja uljas kuin käydessään meillä Giljellä, ja minä näin selvästi, että hän vähä säpsähti, kun hän tätiä vielä tervehtiessään tuli luoneeksi silmänsä minuun.

"Kylläksi asti minussakin sydän pamppaili, sen arvaatte, kun hänet tunsin, sillä minä todellakin epäilin, että hän jo olisi ehtinyt unohtaa minut.

"Mutta hän tuli luokseni, otti molemmista käsistäni kiini ja
sanoi varsin lämpimästi:

"Se ruusunnuppu, jonka näin Giljellä, on todellakin kukaksi
puhjennut!

"Luulin hiukan punastuneeni, sillä tiedänhän, että hän se
juuri oli, joka pani alkuun minun matkani tänne.

"Senlainen olento on harvinaista; käytöstapa niin vapaata ja suoraa! Erittäin puhelias hän oli, vaan ei sen ohessa milloinkaan kadottanut miehuullisesta arvollisuudestaan niin kipinääkään, ja ei puhettakaan siitä, että juuri muita kuin häntä koko sinä iltana olisi huomannut. Minun täytyy tunnustaa, että tästälähin tulen asettamaan toisenlaiset vaatimukset sen kavaljeerin suhteen, jota minä mieheksi sanon, ja tulee niitä olevaan monta, joiden käy ohraisesti vertailussa.

"Täti on myöskin laveasti häntä ylistellyt; minä luulen hänen olevan mielissään, kun Rönnov oli niin rakastettava ja sydämmellinen minua kohtaan. Hän on jälestäpäin ollut aivan loistavalla tuulella.

"Sen jälkeen oli kapteeni Rönnov täällä joka päivä. Hänellä oli paljo kerrottavaa meille Tukholman elämästä ja hovista; hän puhui minun kanssani teistä siellä kotona, — isästä, joka huolimatta siitä, että hän on vanhempi"…