"Tänä aamuna, herra kapteeni!"
Kapteeni otti kalat ja katseli niiden kitasiin.
"Niin, niin, tämänpäiväisiä tämä näkyy olevan!"
Ala-upseeri otti lakin päästään ja pyyhkäsi hien otsaltaan.
"Pitkin kallionsolia astuessani, olisin melkein voinut paistaa lohet tunturin seinällä", arveli Tronberg.
"Kauniita kaloja, katsokaapa niitä, Grip! … painavat varmaankin viisi naulaa."
"Herran tähden, tekin täällä, neiti!" huudahti ala-upseeri ja ojenti hetikohta vartalonsa suoraksi tervehtiäkseen häntä sotilaan tavalla, kun Inger-Johanna ohjasi hevosensa sinne ja tarkasteli punaisen täplikkäitä, kiiltäviä kaloja, jotka riippuivat satulalla. Mutta vanha Lars Opidalen, hän, joka rajan määräämistä oli pyytänyt, silitteli karkealla kämmenellään tytön kättä, kun tämä luki pajuvitsalle pujotettuja lohia.
"Voiko tämmöinenkin olla tuhkaa ja tomua!" sanoi hän hiljaisesti ihmetellen.
"Lars, auta neitiä astumaan alas! Hänen on mahdoton tästälähin ratsastaa tuolla jyrkällä, aukealla tunturilla."
Tie oli yhä jyrkempää, välistä sitä ei näkynytkään harmaalla tunturiseinällä.