Grip ja Inger-Johanna kävelivät edellimäisinä. — Kummallinen, tiheä auer oli tänä iltapäivänä; se verhosi kokonaan alhaisen laakson, mutta ylhäällä tunturilla oli ilma niin heleän kirkasta.
Hitaasti raivasivat hevoset itselleen tien kivikoissa alasvyörineitten kalliolohkarein välitse, jotka muistuttivat sammaltuneita, harmaita hökkeleitä, joiden katolla seisoi joku vaivaiskoivu hienoja hapsiaan levitellen, ja joiden halkeemista riippui kirjavia monivuotisia sanan jalkatöyhtöjä.
"Katsokaapa noita kummallisia kierteisiä kasvia! Voisi luulla, että kaikki täällä on kivettynyttä ja kuollutta mutta kuitenkin pyrkii elämä kaikkialla näkyviin."
Hän pysähtyi.
"Tiedättekö, neiti Inger-Johanna, mitä nyt haluaisin?"
Entinen sala-iva oli jo kadonnut hänen kasvoistaan.
"Minä vaan tahtoisin päästä opettajaksi … tahtoisin opettaa lapsille heidän omien selvien ajatuksiensa avulla kaikkein ensimmäiset opin-alkeet … juuri perusteet ovat meillä huonot ja väärennetyt! Lapsille pitäisi opettaa juuri niin paljo ja niin vähä kuin he todellakin voivat käsittää. Ja sitte hylkäisin minä kaikki nuo rakkaat, turvalliset kiellot!… Minä vaan näyttäisin heille seuraukset … sekoittaisin heidän nähden yhteen ruutia ja tulitikkuja, kunnes ne räjähtäisivät ja sanoisin sitten: Tahdotkos, Jörgen! minun puolestani saat kernaasti pitää nuo taskussasi, mutta saat itse kärsiä seurauksia… Edesvastauksen tunto, kas se on kasvatuksessa edistettävä, jos meistä on tuleminen kelpo ihmisiä."
"Teillä on tavattoman paljon aatteita, Grip!"
"Sukkeliako tarkoitatte? Jospa minulla vaan olisi taitoa kirjoittaa! — mutta siihen en ollenkaan kykene.
"Katsokaas, meillä on vaan neljä uraa kuljettavana; niiden nimet ovat: — jumaluus-oppi, kieli-, lääke-, ja lakitiede; vastaiseksi olen kolkuttanut viimeiselle vievää porttia. En itsekään tiedä minkätähden!… Oletteko, neiti, kuulleet kerrottavan kissasta, joka pantiin lasikupuun, mistä ilma pumputtiin pois? Se huomasi, että jotakin hullunmoista oli tekeillä; oli vaikea hengittää, ilma yhä vähenemistään väheni, sitten se hoksasi pistää käpälänsä läpeen… Samoin tahdon minäkin koettaa pistää käpälän henkiläpeen. Sillä ilmaa, ilmaa ei ole kylliksi. En tarkoita tuolla ylhäällä runoilijain luona pilvissä, en suinkaan! Siellä säkenöitsee ja hohtaa; siellä kirjoitetaan työskentelemisestä kansan ja vapauden sekä kaikkein korkeitten, suurten aatteitten hyväksi niin monella eri tavalla kuin kompassissa on suuntia. — Mutta todellisuudessa, alhaalla maan päällä … tällaiselle proosalliselle ihmiselle, joka vähänkin tahtoo toteuttaa noita kauniita puheita — siellä on tie kokonaan suljettu. Kaikki meidän parhaimmat harrastuksemme ja aatteemme eivät voi tulla käytäntöön elämässä, sen sanon teille neiti! Ei edes senkään vertaa, että niiden kautta voisi tehdä itsensä onnettomaksi.