Grip kulki paitahihasillaan ja kuori pajukeppiä, jonka oli puhellessaan katkaissut itselleen alempaa vuorenkolosta.
"Tuossa näette, kapteeni, Opidalen'in rajan senlaisena, kuin se on kulkenut vanhoista ajoista saakka!" selitti vanha Lars … "suoraan … aivan suoraan tuota vuorenhalkeamaa pitkin, tuossa, josta meidän tulee astua alas, ja suoraan järven poikki … melkein Torsknutin Punavuorta kohti… Katsokaa, kapteeni, tuonne noiden kolmen viheriän saaren poikki aina siihen kiviseen rantaan asti."
Hän osotti kiivaasti kepillään rajan suuntaa.
"Siihen hankin todistajia … ja jos kaikki, jotka ovat kalastaneet vesillämme … isäni ja iso-isäni ajoilta saakka olisivat vielä elossa, niin olisi heissä miehiä kylliksi saamaan kumoon mokomat Rognelidien konnankoukut"…
— Iltapäivän varjo lankesi vuorenrotkoon, jossa jäinen vesi tippueli alas mustan tunturiselän halkeamia pitkin. Paikkapaikoin loi aurinko vielä säteensä keltaiseen peuransammal-mätästöön, tahi paikoittain kasvaviin, sinertäviin, valkoisiin tai keltaisiin tunturikasveihin, jotka ottivat elääkseen väririkasta elämäänsä täällä valkoisen lumen rajalla asti.
"Tuollapa jo tuleekin Mathis veneineen!" huudahti vanha Lars.
Vene, jolla heidän piti mennä Larsin pojan karjamaille, luikerteli kuin hyönteinen vihertävällä peilikirkkaalla veden pinnalla.
Astuminen vuorta alas oli todellinen virvoitus kapteenille, joka oli lihava ja hengitti hyvin raskaasti ja ajatellessaan mielitointaan, kalastusta, tuli hän vielä iloisemmalle tuulelle.
"Me saavumme sinne juuri parhaasen aikaan, jolloin kalat eniten nykivät", arveli hän.
Kun he istuutuivat ruuheen, joka odotti heitä kala-aitan luona, selvitteli hän siimaa. Hän oli innokkaasti pitänyt huolta pukinsarven täyttämisestä hyvillä onkimadoilla.