Ne, jotka eivät enää saaneet tilaa veneessä, ajoivat järven ympäri hevosilla. Vähä väliä näkivät soutajat heidän pujahtavan esiin jossain kallioiden välillä.
"Mitä arvelet, Mathis, jos vähän uistelisimme pitkin rantoja, tuolla varjossa? Etkö luule kalan siellä purevan? … emmehän kumminkaan souda suoraan järven yli", sanoi kapteeni suopeasti.
Mathisin siima oli teljon alla ja nyt tahtoi Inger-Johannakin koettaa.
Kapteeni pisti madon hänen koukkuunsa. Mutta Inger-Johanna ei malttanut odottaa kunnes saapuisivat kalastuspaikalle; vaan jo soutaessa heitti hän siiman järveen ja antoi sen soljua veneen perästä, vähän väliä sitä nykäisten.
"Katso, kuinka hänellä on taipumusta!" huudahti kapteeni, "se on perittyä… Sinähän oletkin oikeastaan kalastajan sukua, sillä minä olen viettänyt lapsuuteni Bergen'in seudulla ja isäni ennen minua… Jos minulla olisi taaleri jokaisesta turskasta, jonka olen vetänyt ylös Alverivirrasta, niin olisi jälkeisilläni jotain perittävää… Mutta mitä? Mitä?"
Loisketta kuului. Inger-Johanna nykäsi äkkiä, keltainen kalan vatsa tuli päivänpaisteessa näkyviin vedenpinnalle.
Muutaman kerran rajusti nykäistyään siimaa, nousi hän puoleksi seisoalleen ja veti sitä ylös järvestä.
Nostaessaan kiiltävän kalan korkealle veneen laidan yli, huudahti hän riemuissaan:
"Tämä on ensimmäinen kala, jonka olen saanut eläessäni!"
Grip irroitti sen koukusta ja heitti sen kauas järveen.