"Ei", irvisteli konsuli, — "ei ole, silloin kun vaan mukaantuu tai nukkuu ja ei välitä siitä mitä ympärillä tapahtuu. Pankilla pitäisi olla suojanaan viisaat silmät", sanoi hän jotenkin epähienosti lankoonsa katsoen, — "erittäinkin silloin, kun se on pannut rahoja yritykseen niinkuin tämä.
"Tosiasia on se, että he ovat laajentaneet yrityksensä hankkimalla uusia lainoja, — ainakin kaksi kertaa enemmin kuin mitä alussa ajattelivat. Ja yhä yritys kasvamistaan kasvaa. He ostavat suo-osia ristiin ja rastiin sieltä joka taholta, hiipivät eteenpäin kuin maanalaista käytävää pitkin.
"Kaupunki sitä ei näe. Ympäristö ei huomaa, — ja sinä ja minä olemme umpisokeita, — vaikka sinä jo kauvan aikaa olet vannonut, ett'eivät he sinun pankkisi rahoilla enää jatka.
"Tai kuka, kuka rahat hankkii. — Kuka?… Tässä on paha merrassa, sanon minä", — hän kohotti sormensa.
"Jonkun vuoden kuluttua voi koko laakson vesivoima olla vieraissa käsissä, — muodostettuna varmaksi vuoden läpeen virtaavaksi vesivoimaksi, josta voi ansaita miljoonia."
"Niin muutamien vuosien kuluttua!" sanoi pankinjohtaja tyynesti. "Minun mielestäni sinä ajattelet liian pitkältä eteenpäin, rakas ystävä… Muutamien vuosien kuluttua, kun me olemme rauhassa mullan alla, ovat ehkä sekä suot että virrat samassa kunnossa kuin nytkin, — Lindestadjärvi myöskin."
"Silloin voisin sanoa sinulle, arvoisa ystävä, että heillä on ollut varma itsenäinen suunnitelma koko ajan. Ja että se on alkunsa saanut Niils Bjelkestä… Mutta", — konsuli hypähti ylös sohvasta ja löi pöytään, — "ne täytyy pysäyttää, — ne täytyy pysäyttää, — tukahuttaa, siihen täytyy keksiä keinot — Ne ovat tukahutettavat."
Hän jäi seisomaan ikkunan luo ja tuijotti pimeyteen…
"Hyvästi lanko!" sanoi hän äkkiä. Hetken kuluttua oli hän ulkona vaunuissaan. Kuului piiskan läimäys, ja vaunut pyörivät edelleen.