"Nuo kasvot ja silmäykset on kuin tulisi sihvilöidyksi siilin lävitse… Ei kiitoksia minä tunnen ne!" vastasi hän.
"Sepä ikävää, sillä sitten sinua ei kutsuta tanssiaisiin talvella…
Ja se on vahinko, sillä minä muistan, että sinä tanssit niin hyvin."
"Pelkäänpä, ett'en milloinkaan tule täällä polkemaan oikeassa tahdissa", sai Bjelke sanoneeksi. Hän leikitteli sauvallaan ja kumartuen biljardipöydän yli asettui lyömäasentoon.
"Minun mielestäni sinun pitäisi koettaa asettua hyviin väleihin isän kanssa", huomautti Margrethe hiljaa. — "Ilman häntä et pääse pitkälle. Ja sinä tiedät miten hyvä hän on, kun hän vaan saa tahtonsa perille…
"Sinä et tahtonut ottaa vastaan minkäänlaista apua häneltä silloinkaan kun matkustit ulkomaille", jatkoi hän, silmien harhaillessa biljardin veralla. — "Se ei ollut kauniisti eikä kiitollisesti tehty sinulta, Niils. Mutta sinun tätisihän on se… joka…"
"Minä ajattelin, että oli kunniallisempaa kuin pidin huolen itsestäni. Enkä tuntisikaan itseäni niin vapaaksi kuin nyt olen, jos minulla olisi ollut senlainen kiitollisuuden taakka kannettavana hartioillani."
"Niin, nyt sinä ainakin olet kyllin vapaa ja itsenäinen!" huudahti Margrethe. "En todellakaan ensin tiennyt uskaltaisinko sinutella sinua, niin olet tullut arvokkaaksi!"
Hän nojasi sauvaansa ja jatkoi miettiväisesti: "Kuules, Margrethe! — silloin kun koti-ikävä sai minut liiaksi valtoihinsa, näin aina edessäni puolikasvuisen tytön… Näin hänet niin selvästi, kun hän kulki puutarha-aitamme ohitse siellä kotona ja antoi linjaalin lyödä aitausta vasten, — aina sen mukaan millä tuulella oli. En ole voinut unhottaa sitä kalinaa…"
"Muuten", keskeytti hän, — "en minä tullut isäsi tähden tänne tänä iltana —"
Margrethen huulilla oli jo valmiina: Kenenkäs vuoksi? Mutta hän pidätti sen äkkiä ja punastui.