"Päivällisellä olin Wolmarin luona Grong'illa", sanoi hän iloisena. "Tulin sinne aivan sattumalta. Aikomukseni oli vaan puhutella metsäpäällysmies Evenseniä. Ja sitten täytyi minun lähteä katsomaan hänen ruutanalampeaan. Se kuului aikoinaan ruukille…

"Se oli oikein harvinainen ilmiö ja luonnontieteellinen ihme…
Ruutanoita siellä niin ylhäällä!

"Kyllä oli, — sitten hän pyysi minut vanhanpojan asuntoonsa ruutanoita syömään. Ne olivat todellakin lihavia ja hyviä, niin että minä päätin itsekseni, että sellaisen ruutanalammen me myöskin hankimme tänne Lindestadiin.

"Ja tuskin minä olin sen sanonut, ennenkun hän jo hyvin kohteliaasti kutsui sinut, äiti, ja minut ja tytöt sinne huomenna katsomaan paikkaa ja koettamaan miltä ne maistuvat.

"Erityisenä harvinaisuutena antoi hän palvelustytön nostaa haavilla muutamia hyvin vanhoja muhkeita kaloja, varmaankin ruukin ajoilta: jotka jo olivat niin puutuneita, etteivät kelvanneet syötäviksi…

"Niin, siellä se vanhapoika istuu — eikä tiedä varmaan — onko taskuissaan kaksi tai yksi miljoona… Sanotaan, että hän on hiukan omituinen. Mutta sen nimen saa pian, kun on rikas ja kadehdittu. Eikä hän mene ansaan vaan kauniiden sanojen vuoksi.

"Ja, vaikka hän ei kulekaan puettuna viimeisen muodin mukaan, — tänään hän oli sarkavaatteissa, — niin on hän sensijaan laajojen Grongmetsien ja mastopuiden omistaja, niin että hän voisi vaikka pukeutua kultaan."

Konsuli ojensi jalkansa uunin eteen ja oikasihe mielihyvällä itseään.

Hän hieroskeli käsiään ja halusi kolmenkesken Narnan ja Martinen kanssa pelata pienen vhistin. Halvor ajaisi kyllä Martinen kotiin; tänä iltana oli pimeä, sillä kuu pysyisi pilvien takana.

Hän tahtoi aikaisin maata, — ei ollut nukkunut hyvin viime öinä.