"Vanhemmat ihmiset ajattelevat niin vähäsen mitä nuoret tuntevat.
Ja kuitenkin he heittelevät arpaa heidän koko elämänsä onnella…
Minusta on hän kuin hallayön vioittama kukkanen.
"Minä kyselen vaan itseltäni, rouva, että mikä tästä tuleekaan?"
"Niin, sitä minäkin kysyn, Anne", — huokaili Martine.
"Entä isä, hän on niin levoton tänä talvena! Minusta tuntuu, ett'ei hän milloinkaan kuuntele sitä, mistä muut puhuvat. Ja yhä on hän matkoilla ja menossa"…
"Niin, sitähän sinäkin mietit, Anne…
"Ja minä myöskin", — hän sanoi sen raskaasti, ottaessaan turkkinsa käsivarrelleen ja astuessaan sisään.
— — Konsuli seisoi juuri Margrethelta saamansa kirje kädessä ja luki siitä ääneen vaimolleen:
"Hiihtoretkiä ja luistinretkiä!" huudahti hän. "Ei ainoatakaan hyödyllistä tulevaisuuden ajatusta…
"Muuten, Narna, — on se oma syyni! Hevonen, joka kerran on oppinut nelistämään, on kokonaan pilattu.
"Täytyy käyttää pakkokuolaimia, — siinä, katsos, on voima", — sanoi hän erityisen painavasti.