Hän tervehti ystävällisesti ja sydämellisesti, vaikkakin hieman lyhyesti Margrethea.
Illallispöydässä hän keskusteli innokkaasti Ulfin kanssa satamarakennusta kohdanneista uusista vaikeuksista. Väylä oli yhä liian matala.
Hänellä oli paljon asioita mielessä, hän poltti aterian jälkeen sikarin ja meni varhain makuuhuoneeseensa.
— Oi ihanaa olla kotona ja nukkua omassa vuoteessaan, niin tuntui
Margrethesta.
Hän makasi käsi posken alla ja taisteli unta vastaan.
Ei voinut olla monta päivää Niilsin tuloon. Jäät olivat lähteneet ja maa oli paljas. Siitä oli hän ottanut selvän, ajaessaan kotiin tänään…
Pää vaipui tyynylle, ja uni vei hänet maailmaansa.
Hän ja Niils kulkivat yhdessä kaivoveden rannalla…
On niin, sanoi Niils, että jokainen nuori neito, joka uskaltaa katsoa alas lampeen täysikuun paistaessa, hän näkee siellä sen, jonka tulee saamaan omakseen maailmassa.
Häntä alkoi niin peloittaa. Jospa hän ei saisikaan nähdä Niilsiä!