'Rakas Margrethe!
Sinulle, jonka otsa on puhdas, silmät syvät, joka päätäsi jalosti nostat ja jonka kanssa sieluni sisimmässään puhuu. —
Jotain merkitsee se, että voi nähdä enkelinsä. Sinä olet ollut minun enkelini siitä hetkestä, jolloin nuorena tyttönä aloit vallita mielessäni ja mielikuvituksessani! Margrethe Ulfvungin kanssa minä aina sommittelin satuni elämän seikkailuista, hänelle puhelin ja kaikki ajatukseni uskoin, — kaikki, mitä saatoin uneksia.
Minä tunsin sisässäni polttavan hengen, joka väräjämättä tahtoi viedä eteenpäin, — raivata minulle tilaa elämässä. Yhdessä suhteessa oli uskoni horjumaton — minun jälkeeni tulisi jäämään suoritettu työ.
Rakas, ihana, vapaasyntyinen Margrethe!
Nyt tulevat ne raskaat sanat, joita kaikista vähimmin tahtoisin sinulle sanoa. Ja anna anteeksi, jos niistä kylmää huokuu ja katkeruutta valuu. Ne tulevat mieheltä, jota on loukattu kyvyssään ja syvimmässä kutsumuksessaan, — nerossaan uskallan sanoa.
Sen herran asemasta, joka uneksi kultavaunuissa tulevansa noutamaan Lindestadin päivänpaistetta, kulkee täällä nyt mies, jonka pään päällä kaikki toiveet ja elämänunelmat ovat luhistuneet kokoon.
Minun työni, elämäni suuri suunnitelma, se, joka on saanut koko minun ajatukseni ja kykyni hehkumaan, se kun myöskin on perintö isältäni, — sen nyt konsuli Knut Ulfvung suorittaa.
Siitä ei ole mitään sanottavaa! — Hänellä on rahaa, hänellä on
valtaa…
Onnetonta, että meillä molemmilla piti olla sama tuuma… Minulle
ei ole vääryyttä tapahtunut.