On jonkunlainen kuolon hiljaisuus ja rauha ympärilläni, kun tätä
kirjoitan haudatessani kaiken rakkaimpani elämässä.
Kohtalo on repäissyt aukon meidän väliimme, — auttamattoman
kuilun.
Minä lähetän tämän kirjeen Englannista, ollen matkalla
Ameriikaan, — ryhtyäkseni siellä uudelleen taisteluun. Unhotusta
on oikeassa voimatyössä.
Rakas, armas, kultakutrinen Margrethe, nyt täytyy meidän lentää
kummankin omaa tietämme elämässä. —
Muutamien vuosien, — jonkun ajan kuluttua tulee rakkautemme muisto olemaan mielessä nuoruuden satuna. Niin käskee luonto — elämä —
Mutta sinä tulet olemaan minun suojelusenkelini ja loistamaan
silmissäni tuolla meluisassa vieraassa maassa.
Minusta tuntuu kuin kuolema minuun tarttuisi, kun nyt sanon
sinulle hyvästi!
Niils Bjelke.'
XVI
Noin parikymmentä vuotta oli kulunut.