Niilsin kirjeessä oli ollut suuria uutisia…
Monien vuosien taistelun perästä oli hän täydelleen voittanut. Hänen työnsä olivat onnistuneet ja saavuttaneet tunnustusta…
Kirjeessä oli omituinen tunnelma — ikäänkuin tuulahdus siitä mahdollisuudesta, että hän voisi tulla kotiin…
Margrethe ei tiennyt mitään tiestä, jota hän ajoi, — hän ei nähnyt, — ei kuullut. Jonkunlainen huumaus oli tullut hänen ylitseen… siinä oli taaskin Niils, Niils kuin ennenkin…
Huoneessaan puhkesi hän valtavaan itkuun.
* * * * *
Illalla käveli hän kauvan edestakaisin ajatuksiin vaipuneena.
Vihdoin meni hän hyllyn luo ja otti esille muutamia vanhoja, ruskahtuneita, painettuja lehtiä, Anne Weums'in jäännöksistä ja istuutui pienen sähkölampun ääreen lukemaan:
Geldernin Margrethe.
Kolme ruhtinaallista herraa, Flanderin, Itä-Frieslannin, sekä
Dortrechtin herrat, — he ratsastivat kosimaan ylhäissukuista
naista, Geldernin Margrethea.