Ja kukin heistä seisoi haarniskapukuisine ritariseurueineen kolme päivää kolkuttamassa keihäänsä kärjellä Geldernin linnanporttia, — että heidät laskettaisiin sisään.
Mutta neljäntenä päivänä he lähtivät.
Ja Margrethe sanoi:
En minä luule, että tämä minun kiusaantunut ruumiini voi enää olla huviksi ja iloksi yhdellekään miehelle, tai että hän tahtoisi puristaa tätä laihaa olentoa mielihyvikseen, paitsi tavaran ja voiton tähden. Ei ole suunikaan ruusunlehden kaltainen. Ja niiden nuorten käsivarsien ja valkeiden rintojen asemasta, joissa olisi ollut helma niin monelle lapselle, on minulla vain ryppyiset kasvot ja itkettyneet silmät miestä ilahuttaakseni. Miksi siis naimisen kautta antautuisin kidutukseen, josta ainoastaan kuolemassa vapautuisin?
Mutta piispa sanoi:
Sinä olet jumalallesi suuttunut, kun hän ei antanut sinun koskaan rakkautta saavuttaa.
Mutta hän vastasi:
Minä uneksuin niin ilmielävästi eräänä yönä, että täällä linnassa on asunut kuusi Geldernin neitoa, joiden kaikkien nimi oli Margrethe, paitsi minua, joka olin seitsemäs, — ja kaikki ovat he kaihonneet ja tuskalla odottaneet sitä oikeata ritaria, joka saapuisi portin eteen korkeine kypäritöyhtöineen, — ja siten eläneet, kunnes he tulivat vanhoiksi ja harmaiksi, ja heidän nuoret ruumiinsa kuihtuivat.
Minä näen heidät kaikki silmieni edessä, harmaine suortuvineen ja keltaisine kasvoineen, jotka kerran heidän nuoruutensa päivinä olivat ruusunpunaiset ihanuudesta.
Silloin neuvoi piispa innokkaasti häntä menemään Reingaun luostariin ja lahjoittamaan kirkolle kaiken omaisuutensa, — että hän voisi saavuttaa sen rauhan, joka sallisi hänen nähdä Herran teiden ihmeellisyydet, ja mitä Herra, häntä neitsyydessä pidättämällä, oli hänen sielunsa oikeaksi hyödyksi tarkoittanut.